Monissa perheissä keskustellaan päivittäin lapsen kanssa koulupäivän kuulumisista. Vanhemmat keskustelevat myös toistensa kanssa läksymääristä, tulevista retkistä ja mukavista kokemuksista. Koulussa koettu vaikuttaa turvallisuuden ja onnellisuuden tunteisiin. Koululla on suuri rooli lapsuuden ja nuoruuden ajassa, josta jokaisella on omat muistomme – hyvässä ja pahassa.
Muistan kouluajaltani, kuinka ala-asteella perheeni lomamatkan ajaksi sain aina valtavan määrän läksyjä, joita itkien tuhersin ja kateudella vertasin sisarteni läksymääriin. Katkerana koin opettajan rankaisevan minua perheeni lomamatkasta. Kouluun palattua menikin pari viikkoa, kunnes muut olivat samassa tasossa. Ihaillen olen omien lasteni kohdalla saanut kohdata toisin käyttäytyviä opettajia, jotka aidosti iloitsevat lasten puolesta ja näkevät lomamatkat oppimistilanteina, josta koulussa jäisi paitsi ja siten suhteuttaneet mukaan antamaansa läksymäärää.
YK:n lapsen oikeuksien komitea kiinnitti huomiota suomalaisten lasten huonoon kouluviihtyvyyteen. Vastaukseksi huoleen opetusministeri Jukka Gustafsson julkaisi kymmenen kohdan esityksen, jolla edistetään työrauhaa ja osallisuutta koulussa. Oleellista on kaikkien lasten ja nuorten oikeus tulla kouluun huolettomin ja turvallisin mielin, ilman pelkoa.
Uudistus lisää opettajan oikeuksia puuttua lapsen ei-suotavaan käyttäytymiseen sekä listaa joukon kurinpidollisia ja kasvatuksellisia toimia, joita monissa kouluissa on jo käytettykin. Se tavoittelee yhdenvertaisia käytäntöjä eri koulujen välillä.
Tavoitteena on erityisesti lasten osallisuuden parantaminen. Osallisuuden tunteen lisääntyminen kasvattaa tunnetta kyvykkyydestä ja hallinnasta, jotka ovat merkittäviä tekijöitä viihtymisen ja hyvien oppimistuloksien saavuttamiseksi. Oppilaskuntien tehtäviä tarkennetaan. Koulun tulisi järjestää toimintansa siten, että oppilaille muodostuu mahdollisuus vaikuttaa itseään koskeviin päätöksiin laajemmin kuin pelkästään oppilaskuntien kautta. Samalla lasten ja nuorten osaaminen ja kiinnostus oman ympäristönsä kehittämiseen, yhdessä tekemiseen ja päättämiseen vahvistuisi. Jatkossa tulisikin koulukohtaisesti määräajoin selvittää koulun henkilökunnan, oppilaiden ja huoltajien näkemyksiä koulun toiminnasta.
Esitykset ovat tervetullut lisä. Osallisuudessa ei ole kyse ensisijaisesti säädöksistä tai rakenteista, vaan enemmänkin laajemmasta asenteesta ja ilmapiiristä. Lapsistamme kasvaa halukkaita vaikuttamaan yhteisiin asioihin, kun heille annetaan tilaa, eikä pelkästään ylhäältä alas ohjausta, jossa lapset eivät itse osallistu osallisuuden menetelmien kehittämiseen. Gustafsson tavoittelee aivan oikein koulua, jossa lapset itse pääsevät määrittelemään, mitkä asiat ovat heille tärkeitä, mihin yhteisiin prosesseihin ja millä tavoin he haluavat päästä mukaan. Aika muuttuu, tavat muuttuvat. Joskus on syytä ottaa mallia jo tehdystä, toisaalta kulkea rohkeasti uusia toimintamalleja ennakkoluulottomasti kokeillen!
Kolumni julkaistu Uutisvuoksessa 10. helmikuuta 2013 sivulla 3.
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.