Yleinen

SDP:n Kymäläinen: Eutanasian laillistamisessa tulee viimein edetä

Sosiaali- ja terveysvaliokunta käsittelee parhaillaan kansalaisaloitetta eutanasian laillistamisesta. Kansanedustaja Suna Kymäläisen (sd.) mielestä asiaa on lykätty jo liian pitkään. Hän peräänkuuluttaa viimein toimia eutanasian laillistamisen edistämiseksi. – Eutanasian laillistamista on käsitelty eduskunnassa useita kertoja, ja kausi toisensa jälkeen asiaa siirretään…
Lue lisää

SDP:n Kymäläinen: Hallitus heitti velkalupaukset romukoppaan

– Viimeistään nyt on kaikille selvää, että Orpon hallitus on heittänyt kaikki keskeiset talouspoliittiset tavoitteensa romukoppaan. Velkaantuminen ei tule hallituksen toimin kääntymään eikä julkinen talous vakautumaan, sanoo kansanedustaja Suna Kymäläinen (sd). Tänään julkistettu vuoden toinen lisätalousarvio nostaa valtion uuden velan…
Lue lisää

SDP:n Kymäläinen: Juuson ja Ranteen turvattava lääkärihelikopteritoiminta Itä-Suomessa

Yle uutisoi eilen (14.5.) lääkärihelikopteritoiminnan olevan vaarassa monilla hyvinvointialueilla uusien lentoturvallisuusmääräysten vuoksi. Erityisiä haasteita lääkärihelikopterilentojen katkeaminen aiheuttaisi Itä- ja Pohjois-Suomessa. Sosiaali- ja terveysministerin ja liikenneministerin tulee pystyä turvaamaan lääkärihelikopteritoiminta kaikkialla Suomessa, painottaa kansanedustaja Suna Kymäläinen (sd.). – Lääkärihelikopteritoiminta on erityisen…
Lue lisää

Vappupuhe 2025

Vappupuhe 1.5.2025 Rautjärvellä ja Joutsenossa Hyvää suomalaisen työn päivää, opiskelijoiden ja kevään juhlaa. Karjalasta kajahtaa! Oliver Rosenholm voitti Voice of Finlandin! Tänään saamme nauttia huikean Oliver Rosenholmin musiikista. Mikä mielettömän upea taiteilija meillä onkaan, onnea Oliver! Jäämme nauttimaan ja seuraamaan…
Lue lisää

SDP:n Kymäläinen: Myös asunto-osakkeiden hankintaa rajoitettava ja valvottava tarkemmin muuttuneessa turvallisuusympäristössä

Kansallisen turvallisuuden varmistamiseksi venäläisten kiinteistöhankinnat Suomessa ollaan kieltämässä. Samat syyt edellyttävät myös asunto-osakkeiden ostamista ja hallintaa koskevan sääntelyn arvioimista ja jatkokehittämistä, peräänkuuluttaa kansanedustaja Suna Kymäläinen (sd.) toimenpidealoitteessaan. – On hyvä, että hallitus vallitsevassa turvallisuustilanteessa viimein puuttuu venäläisten kiinteistöhankintojen aiheuttamaan uhkaan.…
Lue lisää

SDP:n Kymäläinen: Sähköisten ehdokashakemusten käyttöönottoa selvitettävä

Kansanedustaja Suna Kymäläinen (sd.) peräänkuuluttaa siirtymistä nykyaikaan vaalien ehdokashakemusten käsittelyssä inhimillisten virheiden välttämiseksi sekä demokratian toteutumisen turvaamiseksi. Kymäläinen on tänään jättänyt aiheesta hallitukselle kirjallisen kysymyksen. – Nykyinen vaalilaissa säädetty järjestely, jossa esimerkiksi kuntavaaleissa puolueen vaaliasiamies toimittaa paperisen ehdokashakemuksen kunnan keskusvaalilautakuntaan,…
Lue lisää

SDP:n Kymäläinen: Yango aiheuttaa uhkan kansalliselle turvallisuudelle – miksei hallitus toimi?

Eduskunta käsittelee tänään valtioneuvoston puolustusselontekoa. Kansanedustaja Suna Kymäläinen (sd.) kiinnittää huomiota myös tietosuojakysymyksiin osana valtion kokonaisturvallisuutta. Kymäläinen kysyy hallitukselta, miksi venäläistaustaisen taksipalvelu Yangon toimintaa ei ole vieläkään kielletty Suomessa ilmeisistä tietosuojariskeistä ja vihamielisen vaikuttamisen mahdollisuuksista huolimatta. – Taksipalvelu Yango on…
Lue lisää

SDP:n Kymäläinen: Venäläisten kiinteistökauppojen täyskielto etenee vihdoin – koska puututaan jo tehtyihin kauppoihin?

Hallitus on tänään antanut eduskunnalle esityksensä venäläisten kiinteistöhankintojen kieltämiseksi Suomessa. Lähes 20 vuotta venäläisten kiinteistökauppojen ongelmaan puuttumista vaatinut kansanedustaja Suna Kymäläinen (sd.) tervehtii esitystä ilolla mutta pohtii, miksi asiassa kesti näin pitkään. Lisäksi hän peräänkuuluttaa puuttumista jo tehtyihin kauppoihin. –…
Lue lisää

Kansalaiset voivat nukkua yönsä rauhassa

Vuosi on vaihtunut turvallisuuspolitiikan näkökulmasta tapahtumarikkaissa merkeissä. Erityisesti Itämeri on ollut hybridivaikuttamisen polttopisteessä, sillä Venäjän varjolaivastoon kuuluvaa tankkeria epäillään joulunpyhinä jälleen Itämerellä tapahtuneesta merikaapeleiden rikkoutumisesta. Lisäksi esimerkiksi pian alkava Donald Trumpin toinen kausi Yhdysvaltain presidenttinä aiheuttaa omat haasteensa kansainväliselle vakaudelle,…
Lue lisää

SDP:n Viitanen ja Kymäläinen: Hallitus viittaa kintaalla ikäihmisten ja opiskelijoiden asumistarpeille ja seuraa sivusta rakennusalan ahdinkoa

Valtiovarainvaliokunnan asunto- ja ympäristöjaoston sd-ryhmän jäsenet, kansanedustajat Pia Viitanen ja Suna Kymäläinen katsovat hallituksen ensi vuoden talousarviossa valinneen olla piittaamatta erityisryhmien asumistarpeista ja rakennusalan kriisistä. – Hallitus kääntää Suomen asuntopolitiikkaa väärään suuntaan tilanteessa, jossa rakennusalalla ei riitä töitä eikä kohtuuhintaista asumista…
Lue lisää