Vanhuspalvelulaki tuli voimaan 1. heinäkuuta. Ensimmäiset kokemukset lain soveltamisesta käytäntöön on jo saatu. Ällistyttävin luovuuden osoitus on kiirinyt kotikunnastani Ruokolahdelta. Pelkään näin olevan läpi Eksoten. Neljännes hoitopaikoista on täyttämättä, jotta hoitajamitoitus pysyy lainmukaisena. Hyvä hoiva ja hoito eivät täyty niille, jotka hoitopaikan tarvitsisivat. Osa sinnittelee jonossa ilman arvokkaalle vanhuudelle määriteltyä hoitoa.
Eihän tässä näin pitänyt käydä. Hoitopaikat on täytettävä tehokkaasti ja henkilöstöä lisättävä, jotta lain henki ja tarkoitus toteutuvat kunnissa. Kikkailu ja säännöksen täyttäminen siitä, mistä kynnys on matalin, on outoa ja eduskunnan tahtoa vastaan. Jokainen ikääntyvä ansaitsee hyvän ja turvallisen hoivan elämänkaareensa, aina yksilölliselle, loppumatkalle.
Hallitus vei maaliin vaativan rakenneuudistuspaketin ja osoitti kyvyn päätöksiin. Se on pääosin hyvä ja oikeudenmukainen.
Paketissa on itselleni vaikea kipupiste: perheiden valintoja rajoittava kotihoidontuen jako kahtia, tasan molempien vanhempien kesken. Ymmärrän, että tässä on kolme erilaista tavoitetta: isän ja äidin tasa-arvo, vanhemmuudesta yrittäjälle aiheutuvien kustannusten tasaaminen sekä tavoite pidentää työuria. Hienoja tavoitteita, vaan minusta keino on väärä. En usko pakkotasa-arvoon, enkä suostu uskomaan etteivätkö isät ja äidit olisi tasavertaisia. Kun palkkatasa-arvo ei toteudu, vanhemmat äänestävät vähemmän tienaavan kotiin. Tietysti. Kysymyshän on elämän perusasioista. Rahaa tarvitaan ruokaan, asumiseen ja elämiseen. Näen muutoksen perheiltä leikkaamisena, minkä hyväksyminen on vaikeaa.
On varmaa, että rohkeasti ja ennakkoluulottomasti avattu tie saa lukuisia lisärakenneuudistuksia, koska muutoin olemme nopeasti selvitystilassa. Työn teon arvostus on palautettava, kannustinloukkujen purkamista jatkettava ja työmarkkinoita joustavoitettava. Kuulostaa työmarkkinaliturgialta, mutta tulevina vuosina tämä on yhä enemmän käytännön teoksi paljastuvaa yhteiskuntapolitiikkaa. Ajatukseen on totuteltava ja sen kanssa on opittava elämään. Ei ole yhdentekevää, kenen johdolla rakenteita uudistetaan.
Kansanedustaja Suna Kymäläisen kolumni julkaistu Uutisvuoksessa maanantaina 9. syyskuuta 2013.
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.