Kymäläinen jätti kirjallisen kysymyksen lastenohjelmista
– Väkivaltaiset lastenohjelmat vain iltakatseluaikaan, haittamerkintäkäytännöt yhtenäisiksi
Kansanedustaja Suna Kymäläinen (sd) on huolissaan lapsille suunnatun väkivaltaisen mediasisällön valvonnan löyhentymisestä. Porun jo viime viikonloppuna nostattanut aihe lisäsi Kymäläisen ihmettelyä.
– Outoa tämä viestittely öiseen aikaan kaikilla mahdollisilla medioilla, kaikin mahdollisin sanankääntein. Palaute antoi valitettavasti selvän kuvan siitä, ketkä haluavat olla vallankäyttäjinä määrittelemässä lapsille sopivia ohjelmasisältöjä ja -aikoja. Pieni yksityiskohta räväytti potin, Paavo Pesusieni sai mittaamattoman puolustajien armeijan, ilman että Paavo Pesusientä oli kukaan uhannut, Kymäläinen kummeksuu.
– Liian usein televisiokanavien lastenohjelmista puuttuu ikärajamerkinnät. Suomessa on voimassa oleva lainsäädäntö, mutta lain kirjain jää toteutumatta. Toisaalta valvonnassakin näyttää olevan tarkentamisen paikkaa. Neuvot lasten ruutuajan säätelystä menevät hukkaan, jos sisältö ei täydellisesti vastaa lapsikatsojan vuorokausirytmiä kokonaisuudessaan, Kymäläinen sanoo.
– Tietotekniikan aikakaudella kiellot eivät ole ratkaisu, kun kaikki on saatavilla tarvittaessa netistä. Lasten suojeleminen haitalliselta sisällöltä on aikuisten tehtävä, kuten myös tehtävä ohjelmatuottajien lain noudattamisessa.
Kymäläinen pitää lasten varhaista väkivallalle altistumista huolestuttavana ja uskoo sen vaikuttavan lasten käytökseen.
Kymäläinen jätti hallitukselle kirjallisen kysymyksen aiheesta tiistaina. Kymäläinen kysyy mm. aikooko hallitus täsmentää kuvaohjelmalakia ja parantaa nykytilaa, jossa ohjelman laatu ja oletettu kohdeyleisö eivät joudu ristiriitaan. Sekä perää hallituksen tahtotilaa laitevalmistajien ja EU:n kanssa yhteistyöstä estoltaan käytettävimpien päätelaitteiden saamiseksi markkinoille.
KIRJALLINEN KYSYMYS
Väkivaltaisten lastenohjelmien siirtämiseksi iltakatseluaikaan sekä ikäraja- ja haittamerkintäkäytäntöjen yhtenäistämiseksi
Eduskunnan puhemiehelle
Kuvaohjelmalain 6 § toinen momentti määrää: ”Kuvaohjelman tarjoajan on huolehdittava siitä, ettei kuvaohjelma, jonka ikäraja on 7, 12 tai 16 vuotta, ole tätä ikärajaa nuoremman lapsen katseltavana.”
Toimenpiteenä on kirjattu edelleen: ”1) ohjelman lähettäminen televisio-ohjelmistossa sellaiseen aikaan, jolloin lapset eivät tavallisesti katso televisiota, …”
Ja pykälän viimeisessä momentissa: ”Kuvaohjelman tarjoajan on tiedotettava ikärajoista ja muista lasten suojelemista edistävistä keinoista ohjelmien tarjoamisen yhteydessä.”
Liian usein televisiokanavien lastenohjelmista puuttuvat ikärajamerkinnät. Neuvot lasten ruutuajan säätelystä menevät hukkaan, jos sisältö ei täydellisesti vastaa lapsikatsojan vuorokausirytmiä kokonaisuudessaan.
Lasten varhainen väkivallalle altistuminen on huolestuttavaa ja se vaikuttaa lasten käytökseen.
Viikonloppuaamuisin lähetetään joiltakin julkisilta ja lasten maksukanavilta vihapitoisia sekä väkivaltaisia lastenohjelmia jo hyvinkin aikaisin aamulla. Osa lapsista voi reagoida ohjelmiin villeinä, näkemäänsä ja kokemaansa perustuen. Lapset ovat alttiita siirtämän saamiaan vahvoja vaikutteita käytökseensä.
Toinen huomio liittyy samaan ikärajakysymykseen hieman vanhempien lasten osalta, mikä on syyslomaviikoilla havaittu monessa kodissa ja koulussa: puutteellisesti tai harhaanjohtavasti ikäraja- ja sisältömerkittyjen tietokone-, konsoli- ja nettipelien osalta. Näitä pelejä myydään esimerkiksi kirpputoreilla usein noudattamatta ikärajamerkintöjä ja pelataan sitten jopa välituntipeleinä kouluissa.
Näyttää siltä, että ilman jatkuvaa vanhempien valppautta ja julkista keskustelua näissä ikäraja-asioissa ajaudutaan aina alkuun. Kanavat löysäävät otettaan ja ohjelmista puuttuvat ikärajamerkinnät.
Kuvaohjelmalain 6 § määrittää ikärajojen toiminnalliset perusteet. Teoria ja käytäntö eivät kuitenkaan kohtaa toimivasti. Sähköisestä ohjelmaoppaasta tai itse tuotteesta saatavan ikärajamerkinnän ja päätelaitteen tulisi toimia siten, että vanhempien olisi helppo asettaa pysyvästi laite olemaan näyttämättä haluttua ikärajaa ylittäviä ohjelmia, elokuvia tai pelejä.
Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:
Mihin toimiin hallitus aikoo ryhtyä valvoakseen lapsille kohdennettujen väkivaltaa sisältävien piirrettyjen lähetysaikoja lain edellyttämällä tavoin,
mihin toimiin hallitus ryhtyy ikärajamerkintöjen yhtenäistämiseksi eri peleissä ja niiden eri jakelumuodoissa sekä myynnin tarkastamiseksi myös kirpputoreilla,
aikooko hallitus täsmentää kuvaohjelmalakia tai säätä asetuksen, jolla parannetaan nykytilaa, jossa ohjelman laatu ja oletettu kohdeyleisö eivät joudu ristiriitaan ja
aikooko hallitus toimia laitevalmistajien ja EU:n kanssa yhteistyössä estoltaan käytettävimpien päätelaitteiden saamiseksi markkinoille?
Helsingissä 21 päivänä lokakuuta 2014
Suna Kymäläinen /sd
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.