Kymäläinen kysyy: Mopokortin kallistumisesta

Kirjoittaja:

Julkaistu:

Kansanedustaja ja eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunnan jäsen Suna Kymäläinen (sd.) kysyy tänään jättämässään kirjallisessa kysymyksessä hallitukselta arvioitua suurempana toteutuneista mopokortin ja henkilöauton ajokortin hintojen noususta.

– Korkea hinta eriarvoistaa perheitä. Erityisesti pienituloisissa ja monilapsisissa perheissä ei yksinkertaisesti ole mahdollisuutta hankkia mopokorttia sen korkean hinnan vuoksi. Mopokortti on kuitenkin varsin tarpeellinen etenkin maaseudulla ja pienillä paikkakunnilla asuville, ruokolahtelainen Suna Kymäläinen (sd.) perustelee.

Henkilöauton ajokortista on puolestaan todettu tulleen Euroopan kalleimpia vuoden vaihteen ajokorttiuudistuksen myötä. – Tämähän ei todellakaan ollut uudistuksen päämäärä ja tavoite, sanoo Kymäläinen.

– Tulisiko Suomessa harkita mahdollisuutta, jossa mopokortin voisi suorittaa valinnaisena osana perus- tai ammattikoulujen oppimäärää? Samalla tavoin myös henkilöauton ajokortin suorittaminen voitaisiin sisällyttää osana ammattikoulun tai lukion oppimäärää. Näillä toimin Suomi voisi tasa-arvoistaa nuorten mahdollisuuksia hankkia mopon tai mopo- ja henkilöauton ajokortin, Kymäläinen järkeilee.

Lisätietoja: Suna Kymäläinen 050-512 0526

KIRJALLINEN KYSYMYS

Mopokortin arvioitua suuremmasta hinnan noususta

Eduskunnan puhemiehelle

Mopokortin hinta on noussut huomattavasti enemmän kuin mitä liikenteen turvallisuusvirasto arvioi mopokorttiuudistusta valmistellessaan. Mopokortin hinta on viisinkertaistunut kaksi vuotta sitten toteutuneen mopokorttiuudistuksen myötä.

Mopokortin saa nykyään reilulla 500 eurolla. Ennen mopokorttiuudistusta mopokortin hinta oli alle 100€. Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi arvioi mopokorttiuudistusta valmistellessaan, että aiemmin 90 euroa maksaneen mopokortin hinta nousee 250-550 euroon riippuen siitä, missä mopokortti suoritetaan.

Suomen Autokoululiitto arvioi nyt, että mopokortin hinta on noin 550-650 euroa, kun hintaan lasketaan mukaan viranomaiskulut. Mopokortti siis maksaa yhtä paljon kuin edullisimmat mopot. Onko vika suomen sisäisissä markkinoissa, sillä vaikuttaa voimakkaasti siltä, että ajo-opetusta antavat tahot, ovat hinnoitelleet kortin hinnan systemaattisesti alkuperäisten arvioiden yläreunaan.

Mopoauton ajoon oikeuttava kortti maksaa vieläkin enemmän. Autokoululiiton arvion mukaan sitä ei alle 650 eurolla saa. Mopokortin voi myös suorittaa perheenjäsenen tai tuttavan saamalla opetusluvalla. Tällöin hintaa kertyy noin 200€.

Korkea hinta eriarvoistaa perheitä, erityisesti pienituloisissa ja monilapsisissa perheissä ei yksinkertaisesti ole mahdollisuutta hankkia mopokorttia sen korkean hinnan vuoksi. Mopokortti on kuitenkin varsin tarpeellinen etenkin maaseudulla ja pienillä paikkakunnilla asuville.

Henkilöauton ajokortista on puolestaan todettu tulleen Euroopan kalleimpia vuoden vaihteen ajokorttiuudistuksen myötä.

Tulisiko Suomessa harkita mahdollisuutta, jossa mopokortin voisi suorittaa valinnaisena osana perus- tai ammattikoulujen oppimäärää. Samalla tavoin myös henkilöauton ajokortin suorittaminen voitaisiin sisällyttää osana ammattikoulun tai lukion oppimäärää. Näillä toimin suomi voisi tasa-arvoistaa nuorten mahdollisuuksia hankkia mopo- ja henkilöauton ajokortin.

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Mihin toimiin hallitus ryhtyy mopokortin perheitä eriarvoistavan kehityksen estämiseksi,

onko hallitus ryhtymässä toimiin mopokortin arvonlisäveron laskemiseksi,

onko hallitus ryhtymässä toimiin, jolla mopokortin voisi suorittaa valinnaisena, osana peruskoulun tai ammattikoulun oppimäärää ja

onko hallitus ryhtymässä toimiin, jolla mahdollistettaisiin henkilöauton ajokortin suorittaminen osan ammattikoulun tai lukion oppimäärää?

Helsingissä 28 päivänä toukokuuta 2013

Suna Kymäläinen /sd

Vastaa