Elvytys suomalaisella työllä etusijalle

Kirjoittaja:

Julkaistu:

Rakennuksien ulkomaiset työntekijät eivät ole uusi puheenaihe. Tänä kesänä toreilla olen kuitenkin törmännyt aiheeseen tiheämmin. Vallitseva työttömyystilanne on hetki hetkeltä kipeämpi. Oikeudentunto ei salli samanaikaisesti alemmalla palkalla palkattuja ulkomaisia työntekijöitä, kun omat rakentamisen ammattilaiset ovat vailla työtä.

Hallitus elvyttää lisäämällä panostuksia rakentamiseen. Aivan oikein. Erityisesti nyt on kiinnitettävä huomiota, että työtä syntyy Suomessa oleville työttömille ja suomalaisille firmoille, jotta velkarahalla elvyttäminen laittaisi pyörät pyörimään toivotusti.

Heinäkuussa astui voimaan luvanvaraisen rakentamisen ilmoitusvelvollisuus verottajalle. Verottajalle on ilmoitettava kuukausittain työmaakohtaisesti tiedot rakennusurakoista, työntekijöistä, työnantajista ja työsuhteista tilauksen ylittäessä yli 15 000 euroa. Velvoite koskee rakennusalalla toimivia yrityksiä, kuntia, taloyhtiöitä ja yksityishenkilöitä.

Tällä muutoksella hallitus haluaa saada rakentamisessa olevaa harmaata taloutta kuriin. Valtion verotuloihin odotetaan kasvua jo syksyn aikana vilpintekijöiden vetäytyessä markkinoilta. Rakennusteollisuus on optimistinen uudistukselle. Sen motiivi on saada urakat ja työt rehellisille, veronsa maksaville jäsenyrityksilleen.

On arvioitu, että viime vuoden 30 miljardin vuosittaisista rakennustöistä jopa 15 % valui pimeänä ohi verottajan ja rehellisten yrittäjien. Summa on massiivinen. Siksi RT on ollut mukana luomassa jäsenilleen lähes maksutonta tietojärjestelmää, jolla tiedot verottajalle välitetään. Verottaja on palkannut 20 uutta virkailijaa tietoa käsittelemään ja analysoimaan. Tässä Suomi on ensimmäisenä maailmassa liikkeellä. Työpaikat halutaan asiansa lakien mukaan hoitaville yrityksille ja työntekijöille.

Silti huolta elvyttämisen osumisesta on syytä kantaa. Rakennusliiton aktiivit ovat kertoneet kesän tapaamisissa tarpeen rajoittaa ulkomaalaisten työntekijöiden määrän alle 25 %:tiin työmaan koko vahvuudesta. Mielestäni hyvä esitys – sillä eihän tarkoitus voi olla valuttaa työpaikkoja ja veroja tätä kautta pois Suomesta. Ilmoitusvelvollisuudessa on hyvää myös se, että nyt tieto, milloin ulkomaalainen työntekijä on aloittanut työn teon Suomessa, siirtyy heti verottajalle: näin verokikkailu vaikeutuu. Edunvalvonnasta on huolehdittava, meidän kaikkien vuoksi. Hyvinvointi syntyy työstä.

Suna Kymäläinen

kansanedustaja, Ruokolahti

Kolumni julkaistu maanantaina 18.8.2014 Uutisvuoksi -lehdessä.

Vastaa