Uutisvirta

..Ja muuttuipa kerran vaalipiirijako

13.3.12 Kirjoitus on julkaistu Kymen demareiden blogissa. Kymen vaalipiiri koki menneellä viikolla historiallisen muutoksen. Kaikki eivät tätä historiaa ole kuitenkaan ilolla vastaanottaneet. Ensimmäinen tieto vaalipiiriuudistuksen ratkaisusta tyrmistytti. Jatkossa Kymenvaalipiiriä ei enää ole, vaan vaalipiiri muodostuu yhdessä Etelä-Savon vaalipiirin kanssa, nimeksi…
Lue lisää

Uudet sivut avattu!

Tervetuloa uusille sivuilleni! Suurin osa vanhojen sivujen sisällöstä on nyt siirretty tähän uuteen järjestelmään. Tarkoitus on että jatkossa yhteydenpito on helpompaa. Kaikki kirjoitukseni löytyvät nyt saman ”katon” alta. Pääset myös kätevämmin selaamaan aikaisempia kirjoituksia, tarkoitus on myös lisätä pitämäni puheet…
Lue lisää

Hyvä paha rikkidirektiivi

24.11.11 Kirjoitus on julkaistu akt:n lehdessä Kaikki ponnistelut ihmisten ja ympäristön terveyden suojelemiseksi on tärkeää. Tavoitteet vaikuttaa meriliikenteestä aiheutuvien ilmansaasteiden määrään ovat kannatettavia. Niin kannatettavia, että rikkipäästöihin tehtävien tiukennusten tulisi olla globaaleja. Vähimmilläänkin EU-komission antaman direktiivin tulisi koskettaa koko unionin…
Lue lisää

Poliittista kisailua?

7.9.2011 Karjalankunnaat pohdiskeli (E-S 5.11) maakauppa kysymyksistä järjestämäni keskustelu- ja tiedotustilaisuuden olevan kilpalaulantaa Edustaja Tossavaisen(ps) kanssa. Mielestäni näkemys on erikoinen. Näin sanoessa, voisi väittää poliittisten toimijoiden käyvän kilpajuoksua kaikista asioista, jonka toimijat ottavat konseptilleen, esimerkiksi eläkeläisten ostovoiman kasvattamisen, nuorisotyöttömyyden hoitamisen,…
Lue lisää

Kuka meitä johtaisi?

17.4.2011 vaalipäivä muutti toivotulla tavalla tämän päiväkodintädin arkea. Kansanedustajan luottamustoimesta tuli haaveen sijaan totta, josta edelleenkin tunnen suurta kiitollisuutta ja nöyryyttä äänestäjiäni kohtaan. Olen useampaan otteeseen todennut, että olen valmiina työhön ja uskottehan, etten narraa kuinka malttamattomana odotan, että siihen…
Lue lisää

Demarit lunastivat ensimmäisen vaalilupauksensa

Suomen EU-linja muuttuu. Kiviniemen ja Kataisen hallituksen linjan aikakausi on ohi. Suomi ilmoitti yksipuolisesti Jyrki Kataisen suulla, Demareiden vaateista lähteneen Suomen uuden kannan: tästä lähtien Suomi ei myönnä takuita ilman vakuuksia, ei euron euroa. Viesti on lausuttu ykskantaan siten, että…
Lue lisää

Team Sunasta päivää

-Tiedottajan kynästä Miksi Jukka Petteri Rippe Riikonen toimii Team Suna 2011 kirjoitustyöläisenä? Asuessani 2000-luvun alkuvuosina Ruokolahdella ajauduin ensimmäisen kerran politiikkaan niinkin julkisesti kuin käymällä ehdokkaaksi kunnallisvaaleihin. Demariksi olen tunnustautunut toki jo aikaisemminkin, mutta puolueeseen liityin tuolloin Ruokolahden sosiaalidemokraattisen yhdistyksen kautta.…
Lue lisää

Työnhaussa

Meneillään oleva kevät on ollut työhaastatteluissa juoksemista ja prosessi jatkuu vielä viimeisen rutistuksen verran. Tämä työnhakuprosessi on erikoisin mitä äkkiseltään keksin, mutta oikeudenmukaisin mitä tiedän. Olen itse toiminut monesti työhaastattelijana, haastatteluryhmät ovat kuitenkin olleet aina vain pieni otanta niistä, joita…
Lue lisää

Itä-Suomen puolesta

Syksyllä 2010 starttasi puolueemme Itä-Suomi työryhmä työnsä Paavo Lipposen johdolla. Minulla on ollut ilo kuulua kyseiseen työryhmään Kymenpiirin edustajana yhdessä Jukka Nybergin ja Juhani Pekkolan kanssa. Olemme juuri saaneet työsarkamme kasaan ja ohjelma on valmis puoluehallituksen hyväksyttäväksi. Työryhmä keskittyi pohtimaan…
Lue lisää

Hyvää alkanutta vuotta ystäväni!

Kuukauden päivät on vierähtänyt välissä, kirjaamatta sanaakaan päivien näiden meiningeistä. Sivuillani on ollut laskuri vuoden 2010 elokuun viimeisimmistä päivistä alkaen ja eilen tuli uusi käyntiennätys yksittäisen päivän osalta, jolloin sivuilla oli 1156 käyntiä! (Tämä ei sisällä sivulatauksia, vaan ne tulevat…
Lue lisää