Ajankohtaista

SDP:n Kymäläinen jättää uuden lakialoitteen ulkomaisten kiinteistökauppojen rajoittamisesta

Liikenne- ja viestintävaliokunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Suna Kymäläinen (sd.) on tänään jättänyt eduskunnalle lakialoitteen laiksi EU- ja EFTA-maiden ulkopuolisten henkilöiden ja yhteisöjen kiinteistönhankinnasta. Aloitteen mukaisesti EU- ja EFTA-maiden ulkopuolisten tahojen kiinteistönhankinta asetettaisiin luvanvaraiseksi siten, että kiinteistönhankintaa koskevan luvan myöntäisi alueellinen ELY-keskus.…
Lue lisää

SDP:n eduskuntaryhmän ryhmäpuheenvuoro välikysymyskeskustelussa energia- ja polttoainehinnoista

Arvoisa puhemies Oppositio nostaa välikysymyksessään esiin monia suomalaisia koskettavan ongelman. Energian hinnat ovat tosiaan nousseet rajusti viimeisen vuoden aikana. Polttoaineiden hinnat ovat korkeimmalla tasolla moneen vuoteen. Myös sähkön hinnassa nähtiin talven aikana rajuja hintapiikkejä. Hintojen nousuun on monia syitä. Energian…
Lue lisää

SDP:n Kymäläinen: Hallitukselta tärkeää kompensaatiota bensan ja energian hinnannousulle

Liikenne- ja viestintävaliokunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Suna Kymäläinen (sd.) on tyytyväinen siihen, että hallitus on päättänyt kompensoida kallistuneita energia- ja polttoainekustannuksia kansalaisille ja yrityksille. Valtiovarainministeriö tiedotti hallituksen keinovalikoimasta tänään. – On tärkeää, että hallitus on tunnistanut kansalaisten ja yritysten hädän. Polttoaineiden…
Lue lisää

SDP:n Kymäläinen: Seksuaalirikoksia koskevaan lainsäädäntöön kaivattuja tiukennuksia

Kansanedustaja Suna Kymäläinen (sd.) on erittäin tyytyväinen tänään annettuun hallituksen esitykseen rikoslain seksuaalirikossäännösten uudistamisesta. Keskeisimpiä muutoksia olisi raiskausrikosta koskevan säännöksen muuttaminen suostumusperusteiseksi. – On erittäin hienoa, että suostumusperusteisuus saadaan viimein seksuaalirikoslainsäädäntöön. Keskiössä on siis ihmisen oma tahto ja se, että…
Lue lisää

SDP:n Kymäläinen: Investointiohjelmassa hyvät näkymät Kaakkois-Suomen liikenneyhteyksien ja elinvoiman kehittämiseen

Liikenne- ja viestintävaliokunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Suna Kymäläinen (sd.) on ilahtunut Väyläviraston tänään julkaisemasta investointiohjelmasta vuosille 2022–2029. Kyseessä on Väyläviraston ehdotus tulevien kahdeksan vuoden aikana käynnistettävistä uusista väylähankkeista. Erikokoisia ehdotettavia hankkeita on raide- tie- ja vesiliikenteen osalta ympäri Suomea. – Olen…
Lue lisää

SDP:n Kymäläinen: eduskunnalta tärkeitä budjettilisäyksiä liikennehankkeisiin ja liikenneturvallisuustyöhön

Liikenne- ja viestintävaliokunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Suna Kymäläinen (sd.) on erittäin ilahtunut tänään julkistetussa valtiovarainvaliokunnan mietinnössä ehdotettavista lisäyksistä ensi vuoden talousarvioon. Vuoden 2022 budjetista päätetään vielä ennen joulutaukoa eduskunnan täysistunnossa. – Kuten aiemminkin, myös tänä vuonna niin kutsutuista joululahjarahoista jaetaan rahaa…
Lue lisää

SDP:n Kymäläinen nostaa jälleen esiin kysymyksen EU- ja ETA-maiden ulkopuolisten kiinteistökaupoista

Liikenne- ja viestintävaliokunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Suna Kymäläinen (sd.) on tänään jättänyt kirjallisen kysymyksen EU- ja ETA-alueiden ulkopuolelta tulevien kiinteistökauppoja koskevasta sääntelystä. Kiinteistökaupat ovat viime kuukausina olleet jälleen otsikoissa muun muassa Puumalan Kotasaaren tapauksen myötä. Kymäläinen kysyy hallitukselta, onko se tietoinen…
Lue lisää

SDP:n Kymäläinen: Varoja väylille – lisätalousarvio varmistaa infrahankkeiden jatkumisen

Hallitus julkaisi torstaina neljännen lisätalousarvion, jossa suunnattiin lisävaroja mm. käynnissä oleviin liikennehankkeisiin. – Meriliikennettä ja viiden maakunnan lentoliikennettä tuetaan. Tämä on uutinen, jota on odotettu maakuntien kasvukeskuksissa ja satamakaupungeissa. Parempi liikenneinfra merkitsee suurempaa elinvoimaa ja kasvun mahdollisuuksia, liikenne- ja viestintävaliokunnan…
Lue lisää

Kiinteistökauppasääntelyssä edelleen kehitettävää

Viikonloppuna saimme lukea puolustusministeriön seuraavan tarkasti venäläisoligarkki Igor Kesaevin rakennushanketta Kotasaaressa Puumalassa. Tapaus osoittaa, että ulkomaalaisten kiinteistökauppoja koskevaa lainsäädäntöä tulisi edelleen kehittää. Vuoden 2020 alussa astui voimaan laki, jolla rajoitetaan EU- ja ETA-alueiden ulkopuolelta tulevien kiinteistökauppoja. Lain mukaan EU- ja…
Lue lisää

SDP:n Kymäläinen: Itärata-hanke etenee jälleen

Liikenne- ja viestintävaliokunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Suna Kymäläinen (sd.) ilahtui talouspoliittisen ministerivaliokunnan päätöksestä puoltaa Itäradan suunnittelua edistävän hankeyhtiön perustamista. Ministerivaliokunta käsitteli asiaa tänään kokouksessaan. Puollon myötä valtio voi hyväksyä Itärata-hankeyhtiön osakassopimuksen sekä hankeyhtiön perustamisen yhdessä vähemmistöosakkaiden eli kuntien kanssa. – On…
Lue lisää