Kymäläisen lakialoite maakaupoista kaatui 5-12 lakivaliokunnan äänestyksessä
Ruokolahtelaisen kansanedustaja Suna Kymäläisen (sd) ynnä muiden lakialoite on kaatunut tänään lakivaliokunnan äänestyksessä. Valiokunta äänesti aloitteen käsittelyyn ottamisesta Kymäläisen esityksestä. – Tämä on takaisku, jonka kanssa on elettävä. Nyt on rauhassa mietittävä, mitä on tehtävissä. Ei tätä keskenkään voi jättää, uskoi Kymäläinen ensireaktiosta toivuttuaan.
– Se, mitä asialle on eduskunnassa tällä erää tehtävissä, on nyt tehty. Vaikka äänestystulos on pettymys, on hyvä, että asia on nyt eduskunnan osalta päätetty. Käytännössä on enää kolme vaihtoehtoa. Kansalaisaloite, seuraavat hallitusneuvottelut ja seuraava eduskunta. Nopeaa ratkaisua ei ole, Kymäläinen summaa.
Alkuvuodesta samainen lakialoite koki takaiskun, kun toistakymmentä kansanedustajaa veti allekirjoituksensa pois aloitteesta eduskunnan tammikuisen istuntotauon aikana. Lopulta aloitteelle jäi 90 edustajan tuki. Eduskunnan kirjoittamattoman säännön mukaan, se ei käsittele kansanedustajien aloitteita, joissa on alle 101 allekirjoittajaa. Perustuslain mukaan eduskunnan tulee ottaa käsittelyyn viivytyksettä kansanedustajien aloitteet, aivan kuten hallituksen esitykset.
– En olisi voinut uskoa, mihin kaikkeen tulen törmäämään tämän aiheen parissa, alkaen kansalaisadressista ja päättyen tähän pisteeseen aloitteen kanssa, Kymäläinen toteaa yli seitsemän vuotta sitten aloittamaansa urakkaa.
– Tehtyyn työhön nähden tulos turhauttaa, mutta hanskojen tiskiin heittämiseen en ole valmis näin merkittävän asian kohdalla. Valiokunnan päätös ei ollut sattumaa vaan tiedostetun toiminnan tulos, luulen, että osa vastaan äänestäneistä tulee vielä katumaan valintaansa. Teknisiin syihin vetoaminen on toki pätevä syy, mutta töitä tähän taloon on tultu tekemään, eikä niitä välttämään, Kymäläinen päättää.
Lakivaliokunta äänesti nyt aloitteen käsittelyyn ottamisesta. Kymäläisen esitystä kannatti keskustan Ari Torniainen. Äänestyksen tulos oli 5 – 12, käsittelyn tappioksi.
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.