Kysymys villikoirista

Kirjoittaja:

Julkaistu:

Kymäläinen teki kirjallisen kysymyksen villikoirista

Ruokolahtelainen kansanedustaja Suna Kymäläinen on jättänyt hallituksen vastattavaksi kirjallisen kysymyksen Imatran seutua kiusanneista villikoiralaumoista.

– Tuskastuttavaa kun näinkään yksinkertaiseen asiaan ei saa nopeita toimenpiteitä, eikä viranomaisilla ole selviä toimintamalleja. Näissä aisoissa on oltava selvät toimintalinjaukset, kun haittaa aiheutuu lampureille ja huolta väestölle, Kymäläinen sanoi.

Kymäläinen haluaa ohjeistusta niin selväksi, ettei tilanteen ollessa päällä, tarvitse lähteä kaivamaan säädösperusteita lopettamisille. – Tällaisessakin asiassa pitäisi hakea tehokkuutta ja toimia kansalaisten arjen turvallisuus edellä myös täällä Kaakkois-Suomessa. Varsinkin kun asiaan liittyy vielä vakava tartuntatautivaara, Kymäläinen perustelee.

KIRJALLINEN KYSYMYS

Ohjeistuksesta villikoirien lopettamiseksi

Eduskunnan puhemiehelle

Itärajan takaa saapuvat villikoiralaumat aiheuttavat harmia, menetyksiä ja huolta itärajan läheisyydessä asuville. Poliisin kädet ovat sidotut villikoirien ampumiseksi, koska riski vahingossa mahdollisen metsästyskoiran lopettamiseksi on liian suuri.

Koirat kävivät lammaslauman kimppuun viimeksi vajaa viikko sitten. Omistaja joutui lopettamaan yhden lampaan. Imatralla lampaiden kimppuun käynyttä villikoiralaumaa on yritetty pyydystää loukuttamalla tiistaista alkaen. Toistaiseksi loukutus ei ole tuottanut tulosta.

Lisäksi on tiedossa se tosiasia, että maailmassa vain yksi henkilö selviytynyt sairastuttuaan tappavaan rabiekseen saatuaan tartunnan.

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Mihin toimiin hallitus aikoo ryhtyä villikoiralaumojen lopettamiseksi itärajan läheisyydessä ja kuinka se aikoo täsmentää ja selventää poliisille annettavaa toimintaohjeistusta toimien ripeyttämiseksi?

Helsingissä 10 päivänä lokakuuta 2014

Suna Kymäläinen /sd

 

 

 

 

Vastaa