”Tulevaisuus ei ole paikka, johon olemme menossa. Vaan paikka, jonka me luomme. Polkuja tulevaisuuteen ei löydetä, ne tehdään.”
-John Schaar
Yhdessä tehdään parempi Ruokolahti
Kun lapset ja nuoret voivat hyvin, Ruokolahti voi hyvin.
Varmistetaan jokaiselle lapselle laadukas päivähoito ja pienet ryhmäkoot.
Puututaan kiusaamiseen.
Varmistetaan jokaiselle alle 25-vuotiaalle työ-, opiskelu- tai harjoittelupaikka
Hyödynnetään julkisia tiloja lasten ja nuorten harrastusmahdollisuuksien lisäämiseksi
Huolenpitoa ja vastuuta ikäihmisistä
kotihoidon ja omaishoidon resurssit on turvattava
pidetään asiakasmaksut kohtuullisina
vanhuspalvelulaki on vietävä paperilta käytäntöön, hoitajamitoituksen on oltava riittävä.
Pidetään ihminen mukana Sote-uudistuksessa
Eriarvoistuminen näkyy erityisesti terveydenhuoltopalveluissa.
Palveluiden on säilyttävä lähellä kuntalaista.
Yhteiset verorahat yhteisten palveluiden rahoittamiseen, ei veroparatiisiyhtiöille.
Työllä ja tulevaisuudella eteenpäin
ennaltaehkäistään pitkäaikaistyöttömyyttä
Lisätään lähiruoan osuutta julkisissa hankinnoissa
Järjestetään kuntamme nuorille kesätyöpaikat
Kuntakentillä tullaan käymään tulevina vuosina, maakunta- ja Sote-uudistuksen toteutuessa ennen näkemättömän suuri mullistus. Silloin kunnan päätöksenteossa tarvitaan kokemusta, taitoa ja ennen kaikkea inhimillisyyttä. Olen saanut toimia kuntalaisten valtuutuksella kolme valtuustokautta Ruokolahdella. Ensimmäisellä kaudella toimin sivistyslautakunnassa puheenjohtajana ja kaksi viimeisintä kautta olen toiminut valtuuston 1.varapuheenjohtajana. Nyt kuluneen kauden olen toiminut myös SDP:n valtuustoryhmän puheenjohtajana. Työtä kuntapolitiikassa yhä riittää ja olen siihen valmiina, siksi olen ehdolla numerolla 47.
Kunnallisvaalien vaalipäivä on sunnuntai 9.4. ja ennakkoäänestys 29.3.-4.4.
Suna Kymäläinen
Ehdokasnumero: 47
40-vuotta
4 lapsen äiti
Vaimo
Kansanedustaja
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.