Olen syntynyt 15.9.1976 Imatralla. Olen asunut Ruokolahdella vuodesta 1982, eli kuusivuotiaasta lähtien.

Olen perheen viidestä tyttärestä vanhin ja ehkä tämä on yksi syy joka on kasvattanut minut vastuuntuntoon, joka on kehittynyt vuosien kuluessa haluksi huolehtia myös yhteiskunnallisista asioista.

Luonnollisesti perheen vanhimpana lapsena, olen ollut osaltani kantamassa vastuuta pienemmistä, nuorin sisareni on vain vuoden ja yksitoista kuukautta vanhempi, kuin vanhin lapseni, tyttäreni Ronja.

Tapasimme mieheni kanssa vuonna 1991 urheilun merkeissä. Olin tuolloin aktiivinen liikkuja monessa lajissa. Olin mm. piirinvalmennettavia keskipitkillä ratamatkoilla, eli lähinnä 800 metrillä, sekä maastomatkoissa, lähinnä 3 km ja 5 km. Myös tanssi ja aerobic ja punttisali olivat tuolloin tärkeitä harrastuksiani. Lisänä oli erilaisia joukkuepelejä, mm. pesäpallo ja lentopallo. Hyvän mielen ja kunnon lisäksi urheilun kautta sain myös hyvän miehen. Naimisiin menimme 27.5.1995.

Olemme saaneet neljä lasta, kaksi tyttöä, Ronja ja Rebekka ja kaksi poikaa, Rasmus ja Luukas. Lapset kasvattavat tullessaan ja kasvaessaan myös vanhempia. Useamman lapsen johdosta oppii luopumaan itsestäänselvyyksistä ja mustavalkoisuuksista. Nämä upeat, hienot persoonat, omine luonteineen ja tapoineen, ansaitsevat kukin oikeuden tulla kuulluiksi ja kohdelluiksi juuri sellaisina kuin ovat. Lapset ovat suunnaton rikkaus, parasta mitä tapaamisemme jälkeen olemme yhdessä saaneet ja saavuttaneet.

Elämä meidän kuusihenkisessä perheessämme on moninaista. Siihen mahtuu valtava määrä tunteita, hoivaa ja hellyyttä. Siihen mahtuu mölyä ja pauhua. Siihen mahtuu rauhallisuutta ja yhteisöllisyyttä. Sen tärkeä elementti on yhtälailla perhekeskeisyys kuin yhteisöllisyys, toisten huomioiminen ja kunnioittaminen.

Elämä lasten kanssa on avannut näkökulmia monien yhteiskunnallisten asioiden suhteen. Olen ymmärtänyt monien yhteisten oikeuksien hienouden. Olen myös kohdannut toimimattomuuksia ja puutteita. On asioita, joita tulisi päivittää tähän päivään. On asioita, joita tulisi yksinkertaistaa.

Elämä neljän lapsen kanssa on elämän makuista!

Aktiivisten vanhempien lapsista näyttää kasvavan aktiivisia lapsia. Urheilu eri lajeineen näyttelee suurta roolia arjessamme.

Tyttäremme tanssivat, vanhin tyttäreni on Tanssi-Studio Jamin erityiskoulutusryhmän tanssija ja jo kokenut SM-kisailija. Myös nuorempi tyttäremme Rebekka sekä Rasmus tanssivat samaisessa tanssikoulussa. Tanssilajeja on monta (Baletti, jazzbaletti, show-tanssi, nykytanssi, moderni).

Jalkapallolla on toinen suuri rooli perheessämme, mieheni Tomi valmentaa kolmea eri junnujoukkuetta. Molemmat poikamme pelaavat, nuorin vielä nappuloissa. Seuratoiminta Ruokolahden palloseurassa (RPS) sekä Imatran Voimassa on meille tärkeää. Rasmus pelaa Imatran Voimassa salibandya, itse vaikutan seuran hallituksessa puheenjohtajan roolissa.

Kaksi vanhinta lastamme Ronja ja erityisesti Rasmus ovat osoittaneet taitoja myös teatteritaiteen parissa. He ovat olleet kiinnityksissä Imatran teatterissa.

Harrastukset ovat sijoitusta elämään ja terveyteen, harrastukset ovat rikkaus. Olemme puolisoni kanssa halunneet antaa lapsillemme mahdollisuudet löytää omat lajinsa ja sitä kautta löytää omia vahvuuksiaan. Niin kauan kuin lapset harrastuksistaan nauttivat ja saavat iloa, niin kauan me vanhempina suomme heille mahdollisuudet ja edellytykset harrastuksiin.

Olemme halunneet aina tehdä niin paljon kuin mahdollista, kaiken mahdollisen yhdessä. Olemme koko pesueen voimin matkassa mm. pelireissuissa.

Lämpöiset perhesuhteet niin oman perheeni, sisarusteni ja vanhempieni ja puolisoni perheeseen ja sisaruksiin ovat elämän suola. Ja kyllä, tässä elämän vaiheessa myös valttämättömyys. Tukiverkon toimivuus mahdollistaa paljon ja enemmän. Olen onnellinen tästä ja tämän ansiosta valmis antamaan jotain myös itsestäni. Iso perhe, aikuisopiskelu, työ ja politiikka, se on vaativa yhtälö, joka toteutuakseen tarvitsee apuja. Mummot ja papat ovat korvaamattomia kaiken toimivuuden mahdollistumisessa. Olen onnekas, että tämä on mahdollista, josta siis kaunis kiitos lähimmäisilleni!

Opiskelen Laurea ammattikorkeakoulussa aikuisopintoina Sosionomiksi, erikoistumisalana lastensuojelu ja LTO (Lastentarhanopettajan pätevyys). Opinnot ovat pitkällä, erikoistumisopinnot on suoritettu, päättötyö on kuitenkin kesken. Vaalien vuoksi aikataulu on venynyt. Pohjakoulutukseltani olen lastenohjaaja. Olen myös suorittanut yliopistoarvosanoja kasvatustieteestä, erityispedagogiikasta ja sosiaalipolitiikasta. Näistä erityisesti sosiaalipolitiikka kiehtoo valtavasti ja toivon, että joskus koittaa aika, jolloin voin paneutua tuohon tiedesuuntaan entistä syvemmin.

Työhistoriani on kunnan päivähoidossa ja seurakunnassa, jossa myös vs. työnjohdollisessa tehtävässä. Olen ollut myös paljon koti-äitinä. Kun lapseni ovat olleet pieniä, olen ajatellut, että sekä pikkuiseni, että minä, ansaitsemme yhteisen aikamme. Kotiäitiys on ollut hienoa aikaa ja uskon sen vahvasti olleen sijoitus lapsiimme. Uskomme vahvaksi luodun kiintymyssuhteen kannattelevan lapsiamme nyt ja tulevaisuudessa. Lasta ei voi liikaa rakastaa, eikä lapsi voi saada liikaa huomiota omilta vanhemmiltaan. Yksi suomalaisen yhteiskunnan hienouksia on mahdollisuus lapsen kotihoitoon, silloin kun lapset ovat pieniä, tätä oikeutta tulee korostaa ja kehittää. Tämän mahdollisuuden olemme käyttäneet.

Viimeisimpinä vuosina olen ollut paljon liikkeessä. Työt, perhe, opiskelu ja poliittiset luottamustoimet kunnan-, maakunnan- ja puolueen piirissä pitävät vauhdissa. Yhtälö on tässä elämänvaiheessa kenties haastava, mutta ehdottomasti mielekäs ja kiintoisa! Kaikesta saa jotain. Eikä mitään saa, jos ei ole valmis yrittämään. Tarvitaan vain asennetta ja viitseliäisyyttä. Kaikille tämänkaltainen elämisen meininki ei sopisi, mutta minulle tämä on normaalia ja antoisaa arkea.

Politiikka on minun juttuni. Kuten on äitiyskin, sillä enemmän kuin mitään muuta, olen äiti. Olen lapsieni vuoksi siirtänyt opintojani, nyt ne ovat vihdoin olleet osa elämääni, jotka osaltaan palvelevat tarpeitani ja tavoitteitani. Aikuisopinnot mahdollistavat paljon, aikatauluni ovat siten olleet hyvin joustavia. Vuoden 2007 kesäkuusta vuoteen 2010 maaliskuuhun olin poissa työelämästä, jotta perheelle, opiskelulle ja politiikalle muodostui järkevät mahdollisuudet. Nyt työskentelen varhaiskasvatuksenopettajana Salosaaren päiväkodissa Ruokolahdella. Korkea-asteen opiskelijoille on tyypillistä, että opintojen loppuvaiheessa ollaan jo kiinni työelämässä ja siinä toimessa, johon ollaan valmistumassa. Lastentarhan opettajista on pulaa, alaan erikoistuvat sosionomit palkataan usein varhaiskasvatuksen opettajan tehtävänimikkeellä työsuhteeseen. Näin minunkin kohdalla.

17.4.2011 muutti elämääni. Suuri haaveeni työstä yhteisen hyvän aikaansaamiseksi toteutui. Minä sain 4098:n ihmisen voimin valtakirjan neljälle seuraavalle vuodelle toimia kansanedustajana ja vaikuttaa tulevaisuuteemme. Olen kiitollinen ja valmis työhön, jota todella riittää. Yhteydenpito ei lopu vaan tästä se vasta alkaa. Ollaan kohtaamisissa ja yhteyksissä!