Venäjä – vanha tuttu, vaan niin vieras

Kirjoituksia,Uutisvirta

Venäjä – vanha tuttu, vaan niin vieras

Venäjä -vanha tuttu, vaan niin vieras (2010)

Esa Seppänen on tietokirjailija, valtiotieteiden tohtori, everstiluutnantti evp. Hän on Neuvostoliiton ja Venäjän asiantuntija, joka puolustusvoimien palveluksessa ollessaan toimi presidentti Kekkosen adjutanttina.

Venäjä – vanha tuttu, vaan niin vieras kirja julkaistiin vuonna 2010.

Esa Seppänen haastatteli teosta varten asiantuntijoita: poliitikkoja, virkamiehiä, diplomaatteja, tutkijoita, liikemiehiä, opetuksen, median, kansalaisjärjestöjen sekä kulttuurin ja matkailualan edustajia.

Itselläni oli suuri kunnia päästä osalliseksi kirjan sisältöön. Esa Seppänen haastatteli minua kirjaansa varten kesällä 2009, ajatuksistani vuoden 2007 kansalaisadressiini liittyen. Kirjasta löytyy otsikolla ”Suna Kymäläinen” oma osionsa.

Sain kutsun kirjan julkistamistilaisuuteen Helsinkiin, jonne en töiden vuoksi ennättänyt. Oli suuri ilo, että Esa Seppänen saapui esittelemään uutta kirjaansa myös Ruokolahdelle, josta kuva on otettu.

Esa Seppänen on aiemmin julkaissut teokset: Sissisota – aikamme sota (1971) ja Adjutanttina Kekkosen linjalla (1980). Tämän jälkeen hän on julkaissut omaan kokemukseensa pohjaten Moskovan ajalta teokset Kuuma elokuu 1991 -musta lokakuu 1993 Moskovassa (2001), Avaran sielun anarkia (2002), Miekkailija vastaan Tulivuori. Kekkonen – Hrustsev 1955-1964 (2004) ja Itäsuhteiden kolmiodraama. Kekkonen-Breznev-Kosygin 1960-1980 (2007)

 

Kuvassa yhdessä kirjailija Esa Seppäsen kanssa.