Hyvää alkanutta vuotta ystäväni!

Uutisvirta

Hyvää alkanutta vuotta ystäväni!

Kuukauden päivät on vierähtänyt välissä, kirjaamatta sanaakaan päivien näiden meiningeistä. Sivuillani on ollut laskuri vuoden 2010 elokuun viimeisimmistä päivistä alkaen ja eilen tuli uusi käyntiennätys yksittäisen päivän osalta, jolloin sivuilla oli 1156 käyntiä! (Tämä ei sisällä sivulatauksia, vaan ne tulevat päälle).

Eilen 22.1.2011 olimme Teamin kanssa pitkästä aikaa kampanjoimassa, olimme Lappeenrannassa. Toteutimme limppuiskun. Jaoimme ruisleipää, motolla puheiden sijaan, tekoja. Team oli edustettuna eilen kuuden naisen joukolla! Vaalipäällikkö Jukkakin piipahti paikalla ja kiiruhti sitten jatkamaan kokousteluaan Lappeenrannassa, ehdimme kuitenkin vaihtaa hänen kanssaan muutamia ajankohtaisia juttuja.

Olen miettinyt, että jos jaan jotain ihmisille, jaan mieluiten jotain sellaista josta on iloa tai hyötyä, en itse ilahtuisi turhakkeista, joten miksi laittaisin sitä kiertoon muillekaan, siksi olen valikoinut jaettavaksi leivän.

Kampanjoimme noin puolitoistatuntia ja mieltä lämmittävintä on se kun saa pysähtyä keskustelemaan. Olen mennyt paikalle tapaamaan ihmisiä ja on mukavaa, kun huomaa joukossa olevan niitä, jotka tulevat etsimään minua. Niinhän se toimii loistavasti ja tarkoituksensa mukaisesti nämä kampanjoinnit! Kiitokseni kaikille, joiden kanssa sain käydä vuoropuhelua, jutellaan taas kun seuraavan kerran tavataan!

Kampanjoinnin jäljiltä siirryin videokuvauksiin, jossa minulle esitettiin viisi kysymystä, joihin vastasin kuhunkin 10 sekunnin sisällä. Tilanteesta tulvahti jännällä tavalla muistikuvat ajankohtaisen kakkosen kuvauksista muutaman vuoden takaa. Pienessä ajassa tuli sanoa asian ydin, eikä turhille jaaritteluille ollut tilaa. Muutamien viikkojen kuluttua video on katseltavana you.tubessa, lataan siitä sitten linkin sivuilleni.

Tänään on ollut rento kotipäivä. Olen puuhastellut kotitöiden merkeissä sekä pelaillut lasten kanssa lautapelejä. Mukava päivä, joka painuu jo ehtoon puolelle, joten on iltatouhujen aika.