Vappuna Imatralla: Kulttuuri kuuluu kaikille

Etusivu,Kansalaisadressi 2007,Kansalaisaloite 2015,Tapahtumat,Uutisvirta,Yleinen

Kymäläinen vappuna Imatralla: Kulttuuri kuuluu kaikille

Kansanedustaja Suna Kymäläinen (sd) puhui Imatralla, Koskenpartaalla vappuna. Aamun tilaisuudessa Kymäläinen kiitti syntyperäisenä imatralaisena äänestäjiään. – Työsopimus on uusittu. Neljä vuotta työtä Imatran seutukunnan eteen on edessä. Haasteita tulee riittämään, mutta niistä selvitään yhteistyöllä, valoi Kymäläinen tulevaisuuden uskoa kuulijakuntaan.

– Ei vain vappuna, vaan jokaisena päivänä: kulttuuri kuuluu kaikille. Sen vuoksi siitä tulisi kantaa erityinen huoli. Kulttuurin tulee olla tasapuolista, eikä vain kulttuurin kuluttajan näkökulmasta, vaan myös kulttuurin tekijöiden. Meidän tulisi panostaa tähän asiaan paljon enemmän, koska koulutamme kyllä kulttuuriammatteihin ihmisiä, mutta sitten ammatilla itsensä elättäminen onkin ušean kohdalla haastavaa, sanoi Kymäläinen

– Tässä olisi yksi työllistämisen avainala. Etenkin lasten kulttuuriharrastusten hinta, etenkin liikunnan ja urheilun saralla, ovat saaneet huomiota. Ylisuuret harrastusmaksut nousevat monessa perheessä tasapuolisen harrastamisen esteeksi. On sanottu, ettei lapsen harrastusmaksu saisi nousta yli 50 euron kuukaudessa. Mielestäni tämä kattorajaus on hyvä. Tälläkin saralla on seuraavalla hallituksella paineita, onnistumisen paineita, Kymäläinen korosti.

Kymäläinen kertasi myös vahvan vaaliteesinsä, maakauppojen rajoittamisen tilannetta. – On tullut tieto, että oikeusministeriö olisi aloittamassa lainvalmistelua strategisesti tärkeiden paikkojen läheisyydestä. Tämä on suuressa kuvassa erävoitto, mutta sisältö ilmeisesti pyöritystä. Emme tarvitse uutta etuosto-oikeuteen pohjaavaa lainsäädäntöä, kun voisimme reilusti palata vuoden 1999 loppuun asti voimassa olleeseen lakiin, Kymäläinen tähdensi.

– Onko siinä nyt mitään mieltä, että esimerkiksi Rajavartiolaitoksen rahapulan vuoksi kertaalleen luovuttamat ja Senaatti kiinteistöjen myymät kiinteistöt säädettäisiin lailla, etuosto-oikeudella takaisin ostettavaksi Rajavartiolaitokselle, kysyi Kymäläinen.

– En näe mielekkääksi, enkä edes toimivaksi lainkirjaimeksi, että esimerkiksi Rajavartiolaitoksen rahapulan vuoksi kertaalleen luovuttamat ja Senaatti kiinteistöjen myymät kiinteistöt säädettäisiin lailla, etuosto-oikeudella takaisin ostettavaksi Rajavartiolaitokselle. Toisaalta jos rajoitamme maa- ja kiinteistökauppoja vain strategisesti tärkeiden kohteidemme äärellä, se käytännössä tarvitsisi lainsäädännön suoja-alueista, tällöin tulisimme laatineeksi kartan, josta kaikki strategiset kohteemme tulevat ulkopuolisten tietoon, siksi tarvitaan luvanvaraisuutta kaikkiin kohteisiin, selventää Kymäläinen.