Tämän kirjoitukseni julkaisupäivänä olen Kultarannassa tasavallan presidentti Sauli Niinistön järjestämässä kaksipäiväisessä ulko- ja turvallisuuspoliittisessa keskustelussa. Tämä on suuri kunnia ja nykyisessä työssäni kertaalleen uusi kokemus. Työ tuo iloa.

Työtä on monenlaista ja olenkin viimeaikoina erityisesti painiskellut työttömyyteen ja työhön liittyvien kysymysten äärellä. Työ tuo hyvinvointia, motivaatiota elämän peruskysymyksiin, siksi ei ole sama miten mm. henkilöstöä kohdellaan.

Otan esimerkiksi Itellan ja sen yli 20 000 työntekijän kohtalon postialan myllerryksessä. Surullista, että joudun arvostelemaan valtion omistaman yhtiön toimia, sillä olen tahtonut ymmärtää, että nimenomaisesti näissä lakien kunnioittaminen on perusarvo, josta ei tingitä.

Olen huolestuneena seurannut postin välitystä Suomessa ja etenkin harvaan asutuilla seuduilla. Posti jos joku on peruspalvelu – jopa perusoikeus. Kirjoitus ja lukutaitoon perustuen postin välittämät viestit ovat niitä, joilla kaikki kansalaiset ovat tavoitettavissa. Herääkin kysymys, miten on syntynyt tilanne, jossa osa kansasta jää vaille postin tasa-arvoista välitystä?

Nyt henkilöstöstä viestitetään, että Itellan johto pyrkii kaikin keinoin salaamaan, kuinka postilain määräyksiä kierretään ja julkisuuteen annettua tietoa vääristellään. Henkilökuntaa on jopa kielletty antamasta mitään lukuja julkisuuteen. Omalla nimellään esiintyvät vaarantaisivat siis työpaikkansa. Tilanne on kohtuuton ja epäeettinen työntekijöille.

Meillä poliitikoilla on tästä suuri vastuu. Kun tiedämme, että postia on ajoittain jäänyt toimittamatta asiakkaille lähes päivittäin, on toimittava ihmettelyn sijaan. Marssijärjestyshän on selvä. Eduskunta ei ole muuttanut lakia niin, että postinjakelua ei enää suoriteta päivittäin kaikille. Siksi ei voi mennä niin, että Itellan johto irtisanoo tietyn määrän työntekijöitä, ja sitten katsotaan kuinka moni jää ilman postejaan? Postinjakeluun kuuluu lainmukaisesti sen kehittäminen tasa-arvoisena palveluna kaikille kansalaisille ja kaikkialle.