Terveellinen ja turvallinen koulu

Etusivu,Kirjoituksia,Kolumnit,Uutisvirta,Yleinen

Tuhannet koululaiset aloittavat jälleen kouluvuotensa tällä ja ensi viikolla. Monen uuden koululaisen perheessä koulun aloittamiseen liittyy jännityksen lisäksi huolia, kuten koululaisen yksin viettämät hetket aamuisin ja iltapäivisin, kun vanhemmat ovat töissä. SDP on ehdottanut koulupäivän rakenteen uudistamista siirtymällä niin sanottuun joustavaan koulupäivään. Siinä koulupäivän yhteyteen tuodaan maksutonta harrastustoimintaa, jonka toteuttamiseen voivat osallistua koulun henkilökunnan ohella esimerkiksi alueen liikunta- ja nuorisojärjestöt.

– Joustavan koulupäivän rakentaminen kaikkialla Suomessa tasa-arvoistaisi lasten harrastusmahdollisuuksia, kun toimintaa tuotaisiin koulupäivän yhteyteen. Tämä on SDP:n tapa toteuttaa harrastuslupaus, jossa jokaiselle nuorille taattaisiin mahdollisuus vähintään yhteen harrastukseen, toteaa kansanedustaja Suna Kymäläinen.

Sosialidemokraatit korostavat myös systemaattista työtä koulukiusaamisen kitkemiseksi. Vaikeinta ja kalleinta on korjata jälkikäteen vaurioita, joita kiusaaminen on uhriksi joutuneelle aiheuttanut. Kouluista tulee tehdä esimerkillisen kiusaamisvapaita yhteisöjä. Koulurauha on jokaisen oppilaan sekä opettajan luovuttamaton oikeus. Lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila on huolissaan, siitä että koulupoliisitoiminta on lakannut. SDP esittää poliisin resurssien lisäämistä, tavoitteena on palauttaa koulu- ja oppilaitospoliisitoiminta aktiiviseksi.

– Vastuu koulurauhasta ja turvallisesta oppimisesta on koko kouluyhteisöllä, mutta kiusaamiseen puuttuminen on kuitenkin ennen kaikkea koulun henkilökunnan tehtävä. Tähän työhön henkilökunnalle on annettava työkalut tarpeellisen koulutuksen sekä toimintaohjeiden kautta. Kouluissa on myös oltava riittävästi saatavilla koulukuraattorin ja koulupsykologin palveluja tukemassa opettajia kiusaamisen vastaisessa työssä, Suna Kymäläinen toteaa.

Monelle koululaisen vanhemmalle suurin huoli liittyy kuitenkin homekouluihin ja muihin koulurakennusten sisäilmaongelmiin. SDP on useasti vaatinut, että hallitus ryhtyy määrätietoisiin toimenpiteisiin homekoulujen korjaamiseksi ja antaa kunnille riittävät työkalut tähän työhön. SDP on omassa vaihtoehtobudjetissaan esittänyt 100 miljoonan euron siemenrahaa kuntien korjausinvestointien vauhdittamiseen.

– Suomessa on tuhansia koululaisia ja heidän opettajiaan, jotka kärsivät huonosta sisäilmasta. Järkevillä korjausinvestoinneilla voidaan korjata homekoulut ja luoda samalla uutta työtä. 100-vuotiaalla Suomella pitää olla varaa tarjota terveellinen ja turvallinen koulu kaikille lapsilleen, Suna Kymäläinen toteaa.

SDP:n eduskuntaryhmän työvaliokunta ja SDP:n puoluejohto järjestivät kesäkokouksen Oulun kaupungintalolla. Ennen kokousta sosialidemokraatit olivat varmistamassa koululaisten turvallista koulutietä sekä tutustumassa Oulun seudun koulutuksen järjestäjiin.