Suomi elää metsästä!

Etusivu,Kirjoituksia,Kolumnit,Uutisvirta,Yleinen

Otsikko on tuttu ja mitä totisinta totta nyt. Suomalainen metsäteollisuus kestää kansainvälisen vertailun millä mittarilla tahansa.

Metsäteollisuus on viidennes Suomen viennistä. Se työllistää suoraan 50 000 suomalaista ja välillisesti 160 000. Metsästä eletään monessa maakunnassa – aivan kuten täällä Etelä-Karjalassa. Vähemmälle on jäänyt huomio, että metsäteollisuus tuottaa kaksi kolmannesta uusiutuvasta energiastamme.

Meidän poliittisten päättäjien on pidettävä huolta, ettei teollisuuden toimintaympäristön sääntelyä lisätä millään osa-alueella. Eikä varsinkaan summittaisesti, kiireellä tai vajavaisin perustein. Oikeastaan tämä hallitus on tähän asti sammuttanut edellisen hallituksen väärien arvioiden tulipaloja ja vakavia iskuja suomalaiselle metsäteollisuudelle.

Kun tiedämme esimerkiksi sellutonnin tuottamisen aiheuttavan nelinkertaiset hiilidioksidipäästöt Kiinassa verrattuna Suomeen, on luonnollista kysyä: missä sellu tuotetaan?

Suomessa on maailman paras metsäosaamisen koulutusverkko. Meiltä löytyy osaamista kaikille metsäteollisuuden osa-alueille. Niitä ei pidä hukata uuden etsimisen puuskissa. Kansallisesti itsekkäillä poliittisillakin päätöksillä on ylläpidettävä metsätoimialan uskoa. Puussa on särmää ja se tunnetaan oikeastaan vasta varsin pintapuolisesti.

EU:n komissiolla on valmistelussa uusi energia- ja ilmastopaketti 2030. Nyt on tarkka paikka katsoa peruutuspeiliin ja muistaa kantapään kautta saadut opetukset edelliseltä kerralta. Nyt ei saa tyrmätä metsätoimialan kotimaista eikä eurooppalaista toimintaympäristöä. Historiasta löytyy näitä EU:sta tulleita direktiivejä, jotka sitten tosielämässä on haudattu kaikessa hiljaisuudessa.

EU:n päätösten on parannettava teollisuuden investointiedellytyksiä ja toimintaympäristön ennakoivuutta. Viime vuonna tehtiin suomalaisilla tehtailla tuotantoennätyksiä. Tehtaat ovat kunnossa nyt. On kuitenkin katsottava tulevaisuuteen ja varmistettava toimintaympäristön kelpoisuus jatkossa kun tehtaita uusitaan 5-10 vuoden päästä.

Metsäpolitiikka on pidettävä kansallisissa käsissä. Havaittavissa on EU:n komission pyrkimys tukien kautta päästä sisään ja määräämään myös metsäpolitiikasta. Tämä vallan siirtymä on estettävä määrätietoisesti. Suomalaiset osaavat kyllä metsänsä hoitaa. Suomi ja ammattitaitoinen työvoimamme tarvitsee metsästä syntyvät työpaikat.

Biotaloudessa olemme suunnannäyttäjiä. Emme tarvitse lisää sääntelyä vaan pitkäjänteisyyttä.

Kansanedustaja Suna Kymäläisen (sdp) kolumni on julkaistu Uutisvuoksi -lehdessä maanantaina 24. helmikuuta 2014.