Selkeät säännöt suorajakeluun

Etusivu,Kirjoituksia,Uutisvirta,Yleinen

Selkeät säännöt suorajakeluun

SDP:n kansanedustajat toivovat selkeitä sääntöjä suorajakeluun

Liikenne- ja viestintävaliokunnan jäsenet, kansanedustajat Katja Taimela ja Suna Kymäläinen yhdessä valiokunnan varajäsenten, kansanedustajien Krista Kiurun ja Harry Wallinin kanssa jättivät tänään kirjallisen kysymyksen hallitukselle pelisääntöjen selventämiseksi. Päivän aikana on liikkunut runsaasti ristiriitaista tietoa siitä voivatko kansalaiset päättää mitä heidän postilaatikkoihinsa jaetaan. Samoin on epäilty jakajien joutuvan värikkäänkin palautteen kohteeksi tulkitessaan sääntöjä ja toiveita.

Käsityksemme mukaan ilmaisjakelulehdistä voi jatkossakin kieltäytyä, kuten mainoksistakin lisäämällä pyynnön nykyisen mainoskiellon lisäksi. On positiivista, että pohjimmiltaan kansalaisille tarjotaan mahdollisuus valita journalistisen sisällön ilmaisjakelulehti mainosten seasta. Ilmaisjakelulehdillä on monin paikoin merkittävä asema paikallisessa tiedonvälityksessä.

Suorajakeluyhtiöt ilmoittivat eilen sopineensa Suomen Asiakkuusmarkkinointiliiton puitteissa sopineensa ettei asuinkiinteistön mainoskielto koske enää ilmaisjakelulehtiä yritysten aiemman linjauksen mukaan, vaan yritykset voivat käyttää omaa harkintaansa. Taustalla oli Sanomalehtien liiton toimenpidepyyntö  Kilpailu- ja kuluttajavirastolle vääristääkö ilmaisjakelulehtien rinnastus mainoksiin markkinoita. Kansanedustajat toivovat nyt hallituksen tarvittaessa lainsäädännöllä luovan tasapuoliset ja selkeät säännöt alalle sekä kansalaisten tietoon.