SDP:n Kymäläisen vastine Jukka Kopran (kok.) mielipidekirjoitukseen Imatralaisessa 26.6.

Etusivu,Kirjoituksia,Yleinen

Jukka Kopra (kok.) syytti mielipidekirjoituksessaan (Kansan kanta, 26.6.) SDP:tä vaalitempusta, jossa se olisi käyttänyt lupausta hoitajamitoituksen nostamisesta 0,7 tasoon vain haavina äänten kalastelussa. Tällä Kopra viittaa uuden hallitusohjelman kirjaukseen huolellisen valmistelun tärkeydestä ennen lakiin kirjattavaa nostoa.

Kopra antaa ymmärtää, että SDP:lle uudistuksen laajuus olisi tullut yllätyksenä.

Todellisuudessa ensin hoitajamitoituksen vastustamista esittänyt kokoomus kääntyi puheenjohtaja Petteri Orpon johdolla itsekin tasonoston kannattajaksi, tosin korosti samalla tarvetta vanhustenhoivan kokonaisvaltaisesta uudistamisesta.

Siis sitä, josta Kopra nyt demareita syyttää. Eikö tärkeintä olekaan ihmisten aito hyvinvointi?

On totta, että SDP olisi ollut keväällä valmiina toimimaan lakimuutoksen kanssa nopeasti, mutta Kopra unohtaa, että tilanne oli toinen: hallitus oli tuolloin vielä ajamassa Suomeen terveydestä markkinatavaraa tekevää sote-mallia, jonka estämiseksi oppositio oli valmis hyväksymään kaikki keinot ihmisten oikeuksien turvaamiseksi.

Jos hoitajamitoitus olisi nostettu jo vuonna 2012, kun SDP sitä silloisen peruspalveluministerin Maria Guzeninan johdolla ajoi – olisi uudistus jo pitkällä. Tuolloinkin kokoomus muodostui uudistuksen torppaajaksi. Siksi Kopran vakuuttelu kokoomuksen pelastavan enkelin roolista ei nyt aivan päde.

Tämä hallitus on päättänyt viedä sote-uudistuksen eteenpäin. Siksi laajempi uudistus. Siksi lausuntokierros kunnilta, jotta aidosti tiedämme alueelliset erot. Hoitajamitoituksen nosto on osa perusterveydenhuollon kehittämisohjelmaa, jossa vanhushoivan parantaminen on keskeinen tavoite. Sen kirjaaminen lakiin voi viedä hetken, mutta turvaverkkoa punotaan nyt monesta suunnasta. Ihmisen, ei markkinoiden hyväksi.

Suna Kymäläinen
SDP:n kansanedustaja, liikenne- ja viestintävaliokunnan puheenjohtaja