SDP:n Kymäläinen Yle radion Ykkösaamussa: ”Puheet sote-valmistelun jarruttamisesta väheksyvät eduskunnan lainsäädäntötyötä”

Etusivu,Uutisvirta

SDP:n Kymäläinen Yle radion Ykkösaamussa: ”Puheet sote-valmistelun jarruttamisesta väheksyvät eduskunnan lainsäädäntötyötä”

SDP:n kansanedustaja, eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Suna Kymäläisen mielestä työrauhan antaminen sote-lausuntoa työstävälle perustuslakivaliokunnalle on ainut keino huolellisen lainsäädäntötyön turvaamiseksi.

Kymäläinen oli keskiviikkona 30.5 Yle radion Ykkösaamussa toimittaja Päivi Neitiniemen vieraana keskustelemassa sotesta ja hallituksen aseman tulevaisuudesta yhdessä kansanedustajien Sirkka-Liisa Anttilan (kesk.) sekä Harri Jaskarin (kok.) kanssa.

Jo Matti Vanhasen hallituskaudelle päivittyvän Paras-hankkeen pohjalta käynnistyneessä sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistamisessa on jälleen ratkaisunhetket käsillä.

Valiokuntien kamppaillessa mittavan työtaakan edessä, ovat ne osin joutuneet puolustelemaan työtahtiaan tiukkojen aikarajojen paineen alla. Hallituspuolueet ovat syyttäneet oppositiota sote-valmistelun viivästyttämisestä, toisaalta myös kokoomus on saanut osansa jarruttelu-syytöksistä.

Jaskari kehotti rauhallisuuteen perustuslakivaliokunnan lausuntoa odotellessa, mutta Kymäläinen huomautti, ettei hallituspuolueiden käsitys rauhallisuudesta ole vastannut täysin valiokuntien näkemystä todellisesta ajantarpeesta.

– Tässä vaiheessa toteaisin, että on toki tulkinnanvaraista, mikä on rauhassa odottelua, sillä samaan aikaan on monia liitännäislakeja ja muita tärkeitä osia käsittelyssä muissa valiokunnissa. Kiire on valitettavasti leimannut asioiden käsittelyä. Perustusvaliokunnalle on annettava työrauha, puhutaanhan esityksen järeimmästä osasta.

– On surullista, että rauhassa tekemistä, asiatuntijoiden kuulemista ja debatin käymistä valiokunnissa leimataan jarrutteluksi. Se on hyvää lainsäädäntötyötä, jossa huomioidaan näkökantoja ja pohditaan eri ratkaisuja. Tärkeää on, ettei eduskunnan peruselementtiä, hyvää lainsäädäntötyötä, lähdetä väheksymään jarrutuspuheilla. Ihan sama kuka tekee – pääasia, että se tehdään hyvin, Kymäläinen sanoo.

Viime viikolla julkisuuteen vuotaneessa perustuslakivaliokunnan lausuntoluonnoksessa valinnanvapausmalliin siirtymäaikaa pidetään liian hätäisenä.

Samoin valtiovarainministeriön (VM) kansliapäällikön, valtiosihteeri Martti Hetemäen esittämä maakunnille asetettava 0,9 prosentin sote-menojen kattoa on saanut julkisuudessa osakseen vahvaa kritiikkiä.

Jaskari totesi keskustelussa kokoomuksen pitävän kiinni kuntia tehokkuuteen kannustavasta menorajasta, valinnanvapautta kokoomusedustaja luonnehti ”yhtenä oleellisena elementtinä, jolla kustannukset voidaan pitää järkevällä tasolla”.

Kymäläinen puolestaan haastoi valinnanvapauden logiikan.

– Mitä tulee sote-mallin läpivientiin, hatara rahoituspohja ja siihen liittyvät taloudelliset kysymykset määrittelevät sen, miten uudistuksessa voidaan edetä. Valinnanvapaus oli hallituksen mallissa lääkkeeksi kehitetty rooli, jolla sote-palveluiden kustannuksia ja menoja hillittäisiin. Nyt on käynyt kuitenkin useiden asiantuntijoiden taholta selväksi, ettei valinnanvapaus tuo säästöjä. Silloin tullaan perustavalaatuisiin kysymyksiin siitä, onko tässä tarkoitus pyhittämässä keinoja.

Hallitus on vakuutellut valinnanvapauden lisäävän sote-palveluiden alueellista tasapainoa, mutta Kymäläisen mielestä kaavailtu maakuntahallinto johtaa kuntien eriarvoiseen asemaan. Myös asiakkaan oikeusturva on uhattuna.

– Isojen terveysjättien markkina-alan hakeminen Suomesta uhkaa erityisesti pienissä kunnissa ja harvaan asutulla alueilla palvelujen saatavuutta kustannusten nousun ohella. On tärkeää, että julkinen kantaa vastuun ja yksityinen sektori vain täydentää. Se, mistä tässä keskustelussa ei puhuta, ovat avoimet kysymykset koskien potilaan oikeusturvaa sekä muutoksenhakuoikeutta, jotka tällä hetkellä ovat puutteellisia.

– Toivon, että hallituspuolueiden puolelta löytyy niitä, jotka ajattelevat faktat huomioon ottaen, eivätkä aja huonoa mallia uudistuspakon edessä.

 

Lisätietoja:

Suna Kymäläinen. Puh: 050 512 0526

 

Tiedotteen välitti:

Emmi Mäkelä (poliittinen avustaja). Puh: 050 467 7412