”Nyt alkaa näyttämään jo tosi pahalta.”

Etusivu,Kirjoituksia,Uutisvirta,Yleinen

”Nyt alkaa näyttämään jo tosi pahalta.”

Kymäläinen Sipilöiden omistuksista: ”Nyt alkaa näyttämään jo tosi pahalta.”

Suomen hallituksen politiikkaa kansallisten kabotaasirajoitusten poistamisesta arvostellut, eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunnan jäsen Suna Kymäläinen on tyrmistynyt torstaina julkaistusta tiedosta, jonka mukaan pääministeri Juha Sipilän lähipiiri eli lapset ovat Fortel Investin kautta pörssiin listautuvan Ahola Transportin kolmanneksi suurin omistaja.

– Suomessa saa omistaa yhtiöitä vapaasti. Eihän siinä mitään. Mutta samaan aikaan kun julkisuudessa kyseenalaista huomiota saanut, nimenomaan suomalaisten työehtojen polkemisesta esiin tulleen yhtiön omistajista löytyy yhteys suoraan valtioneuvostoon, ollaan ainakin eettisesti heikoilla jäillä. Nyt alkaa näyttämään jo tosi pahalta, sanoo Kymäläinen.

Viime kesäkuussa ministerineuvostossa sovittiin kansallisten kabotaasirajoituksen poistamisesta ja lakimuutokset ovat parhaillaan eduskunnan käsittelyssä.

– Pahin pelko on, että suomalainen kumipyöräliikenne ulosliputetaan halvempien työvoimakustannusten ja kaluston ylläpidon maihin. Tämänkaltaisesta toiminnasta on jo varoittavia esimerkkejä, kuten Ahola Transport, josta on jo aiemmin julkisuudessa esitetty tieto, että he ovat palkanneet 500 euron kuukausipalkalla kuskin Virosta. Eli toimineet juuri sen mallin mukaisesti, jota ehkäisemään mm. kabotaasirajoitukset on säädetty. Myös EU:n työtuomioistuimen kanta on, että jokaisessa maassa maksetaan ko. maan työehdonmukaista palkkaa, sanoo Kymäläinen.

– Tyylikkäältä tämä ei ainakaan näytä. Eihän Suomi nouse koskaan lamasta, jos on pienintäkään vihjausta valtioneuvoston jäsenten osalta palkkakeinottelun hyväksymisestä. Kuljetusalan toimijoiden huolta kabotaasirajoitusten muutoksen mukanaan tuomista haitoista ja mm. valvonnan ontumisesta, ei ole otettu huomioon. Ei ihme jos moni kysyy tämän tiedon jäljiltä, miksiköhän?, lataa Kymäläinen.

Onkohan Pörssin laillisuusvalvonnalla ollut tieto tämän laatuisesta, mahdollisesta sisäpiirikytköksestä, ennen listautumisesitteen hyväksymistä, kysyy Kymäläinen.

Linkki Arvopaperin uutiseen: http://www.arvopaperi.fi/kaikki_uutiset/sipilat-mukana-ahola-transportin-omistajaluettelossa-6533350