Maakaupoista: raportti hyvä – pelko toteutuksessa

Etusivu,Kirjoituksia,Uutisvirta,Yleinen

Maakaupoista: raportti hyvä – pelko toteutuksessa

Kymäläinen maakaupoista: Hyvä työryhmäraportti – pelko hallituksen toimeenpanossa

SDP:n kansanedustaja ja eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Suna Kymäläinen on tyytyväinen puolustusministeriön tänään julkaisemaan työryhmäraporttiin ”Valtion kokonaisturvallisuuden parantaminen kiinteän omaisuuden siirroissa”.

– Työryhmä on tehnyt hyvää työtä. Selväksi tuli, että rajoituksia tarvitaan, summaa aiheesta lakialoitteen ja kansalaisaloitteen tehnyt Kymäläinen raportin annin.

– Odotetusti työryhmä törmäsi ongelmaan, kuinka strategiset kohteet määritellään ja kuinka maa-ja kiinteistökauppoja voitaisiin rajoittaa vain näiltä salaiseksi luokitetuilta osilta, Kymäläinen jatkaa.

– Pelko tietenkin nousee, ehtiikö hallitus valmistelemaan lainsäädännön valmiiksi kuluvalla hallituskaudella, asia vaatii useilta ministeriöiltä valmistelua.

– Mielestäni luvanvaraisuuteen palaaminen olisi järkevin tie. Silloin palattaisiin lainsäädäntöön, joka on ollut Suomessa voimassa vuoden 1999 loppuun saakka ja hyvällä menestyksellä. Se on jo kertaalleen koeponnistettu käytännössä, Kymäläinen opastaa.

– Jos käytetään etuosto-oikeutta, törmätään kahteen ongelmaan: se on hidas ja kallis. Kun taas luvanvaraisuus ei maksa mitään ja perustuu jo etukäteistarkasteluun, eikä aiheuttaisi kiusallisia kauppoihin puuttumisen tilanteita, eikä vaaraa olisi ainakaan strategisesti tärkeiden kohteiden paljastumisen osalta, Kymäläinen perustelee.

– Toivon hallituksen ottavan asian sille kuuluvalla vakavuudella valmisteluun ja pistävän asian pikaiseen valmisteluun, jottei hallituskausi valu hukkaan.