Kymäläinen kysyy jälleen Postin omistajaohjauksesta

SDP:n kansanedustaja ja eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Suna Kymäläinen on jättänyt hallituksen vastattavaksi kirjallisen kysymyksen Postin toimista. Kymäläinen epäilee Postin omistajaohjauksen pettäneen.

– On outoa, että positiivista tulosta tekevä valtionyhtiö Posti yrittää suurtyöttömyyden kanssa painivassa Suomessa ulkoistaa aikakausilehtien videokoodaustyötä Filippiineille. Tämä sotii vahvasti kansalaisten oikeustajua vastaan, sanoo Kymäläinen.

– Onko seuraavaksi videokoodauksen siirto edessä paketeissa, lehtikimpuissa, maksikirjeissä ja vanhojen kirjelajittelukoneiden postissa? Kirjeet ovat vielä suuremman viestisalaisuuden piirissä, kysyy Kymäläinen.

– Ei voi olla oikein, että tilanteessa, jossa työllisyyden lisääminen ja työurien pidentäminen keinovalikoimasta heitetään romukoppaan valtionyhtiössä, jossa erityistä huolta on kannettava Postin lakisääteisten tehtävien hoidosta ja maan lakien kunnioittamisesta, Kymäläinen perustelee.

– Voiko Postin johdossa toimiva henkilö nostaa 50 000 euroa kuukausipalkkaa ja sulkea samaan aikaan silmät siltä ympäristöltä, jossa Postin asiakkaat ja kansalaiset elävät, kyseenalaistaa Kymäläinen.

– En usko, että Suomessa voi toimia yhtään johtajaa, joka voi ohittaa kansan oikeustajun ja yhteiset jakamattomat arvomme, Kymäläinen jatkaa.

 

KIRJALLINEN KYSYMYS

Postin tehtävien ulkoistamisista ja sen johtajien palkoista

Eduskunnan puhemiehelle

Suomalaisten silmiin Postin toimenpiteet näyttävät vain jatkavan kansalaisten luottamuksen murentumista.

Tällä hetkellä 10 ihmistä on videokoodannut aikakausilehtien osoitetietoja, nyt näiden tekemää työtä suunnitellaan siirrettäväksi Filippiineille. Siirtoaikeet suomen kieltä taitamattomille filippiiniläisille, jotka tekevät työn 200 euron kuukausipalkalla on outo. Näillä ihmisillä ei ole edes oikeutta ammatillisesti järjestäytyä. Videokoodaustyön siirrosta tehtiin aiemmin kokeilu, jossa todettiin, ettei järjestely ole toimiva. Filippiineillä on viiden tunnin aikaero suomeen nähden ja luonnollisesti jo tämä hidastaa palvelua ja estää toimivuutta.

Eettisyyttä näistä suunnitelmista ei voi löytää. Suomalaisia työpaikkoja katoaa. Omistajaohjauksesta vastaavan ministerin tulee ohjata Posti oikealle uralle toteuttamaan valtion työllisyystavoitetta ja noudattamaan hyvää työnantajapolitiikkaa ja korkeaa moraalia ja eettisyyttä toiminnassaan.

Posti maksaa osinkoja valtiolle tänä vuonna 60 miljoonaa. Valtiolla ei ole erityistä oikeutta polkea työntekijöiden kansainvälisesti tunnustettuja, eduskunnan ratifioimia YK:n ja ILO:n sopimuksia liiketoiminnassaan. Näiden periaatteiden tulisi olla kirkkaana myös valtioneuvoston jäsenten selkäytimissä. Suomalainen on postinsa ansainnut ilman epäilystäkään keinottelusta. Valtiona tässä on nuodatettava erityistä huolellisuutta.

Postin hakemat säästötoimet vaikuttavat puuhastelulta isossa kuvassa. Postin johtaja nauttii 50 000 euron kuukausipalkkaa ja hyvällä omatunnolla suunnittelee pienipalkkaisten suomalaisten työntekijöiden työn päättämistä. Vastaava säästö olisi löydettävissä johtajien palkkauksen tarkastelusta.

Jos Postin aikomat muutokset aikakausilehtien osoitteiden koodauksessa hyväksytään, ollaanko pian tilanteessa, jossa hyväksytään sama videokoodaustyön ulkoistaminen myös pakettien, lehtikimppujen, maksikirjeiden ja vanhojen kirjelajittelukoneiden postin osalta. Posti ei ole antanut mitään takuita, säilyykö Suomessa lainkaan videokoodausta jatkossa, eikä mitään valvontaa ole, etteikö näitä vaivihkaa siirrettäisi.

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Onko hallitus tietoinen ja hyväksyykö hallitus Postin suunnitelmat ulkoistaa Suomessa aiemmin tehtyjä töitä Filippiineille,

jääkö Postin omistajaohjauksen tehtävät pääministeri Juha Sipilältä perinyt elinkeinoministeri Mika Lintilä katsomaan Postin töiden ulkoistusta sivusta,

ollaanko pian tilanteessa, että virheellisten osoitteiden videokoodaaminen myös pakettien, lehtikimppujen, maksikirjeiden ja vanhojen kirjelajittelukoneiden posti siirrettäisiin vastaavalla tavalla, jolloin kysymys olisi useista kymmenistä suomalaisista työpaikoista,

onko perusteltua, että Postin johtaja saa suurempaa palkkaa kuin tasavallan presidentti,

tai moninkertaista palkkaa Suomen pääministeriin nähden, joka vastasi aiemmin Postin omistajaohjauksesta,

voiko omistajaohjauksesta vastaava ministeri hyväksyä Postin aikomukset?

 

Helsingissä 12.5.2017

Suna Kymäläinen /sd