Kuka huolehtii keskiluokasta?

Etusivu,Kirjoituksia,Kolumnit,Uutisvirta,Yleinen

Poliittinen keskustelu ja huoli pyörii usein vähävaraisten, työelämän ja yrittäjyyden ympärillä, kaikki tämä on tärkeää. Liian vähälle jää kuitenkin huomiot siitä, miten ns. keskiluokkamme voi. Tämä suuri joukko, joka kiltisti maksaa kaikki osalleen kohdistuvat maksut ja korotukset, kuten energian, alv:n, harrastemaksut, polttoaineen, dieselveron jne. Usein he myös asunto- ja autolainaisina sekä alaikäisten lasten vanhempina jäävät huomioinnin ulkopuolelle.

Ikään kuin heidän kireä taloutensa ja taistelu toimeentulosta eivät ansaitsisi huomiointia. ”Jos on varaa ostaa auto ja oma asunto – on oltava varaa maksaa kaikesta muustakin jne.”  Tämän toteamuksen voi kuulla usein. tämän vuoksi tämä Suomen ns. keskiluokka ei juuri valita, vaan maksaa, vaikka kokee järjestelmän unohtavan heidät. Juuri he eivät hyödy päivähoitomaksujen porrastuksesta, eivätkä juuri koskaan verohelpotuksista. Monissa tällaisissa perheissä eletään kuitenkin todella tarkan euron elämää, jossa ylimääräiseen huvitteluun ei ole varaa. Isommat hankinnat pakottavat luoton ottoon ja pienenkin luoton takaisin maksu voi olla vaikeaa.

Mistä on kysymys? Hyvinvoinnista, perheiden jaksamisesta ja ennaltaehkäisystä tässäkin. Jatkuuko työ? Joutuuko asunnon myymään? Kykeneekö maksamaan kaikki laskut? Nämä huolet heijastuvat myös perheessä kasvavien lasten maailmaan. Kuten olen aiemminkin todennut, hyvinvoivista perheistä kasvaa hyvinvoivia lapsia, nuoria ja lopulta aikuisia. Mielestäni tämäkään joukko ei saisi jäädä ilman noteerausta. Esimerkiksi lapsilisien jääminen jälkeen muun kulutuksen tason puree kovasti juuri tätä kansan osaa.

Todellinen epäkohta on lapsilisien loppuminen ikään, jossa lapsi täyttää 17 vuotta. Tuossa vaiheessa lapsen koulutuksesta, ajokortista, itsenäistymisestä jne. aiheutuvat kustannukset juuri moninkertaistuvat. On vaihtoehtoja, joilla tämä epäkohta korjattaisiin. Mielestäni lapsilisän tulisi olla tukimuoto joka kestäisi täysi-ikäisyyteen asti. Tulisi aidosti myös pohtia lapsivähennyksen uudelleen käyttöönottoa. Tämän rinnalla tulisi vakavasti tarkastella oppivelvollisuuden jatkamista 18-vuotiaaksi, joka takaisi maksuttoman opiskelun. Vanhempien tulojen vaikutuksesta toisen asteen koulutukseen osallistuvan nuoren opintotuen määräytymisen osalta tulisi luopua kokonaan. Myös oppikirjojen tulisi olla maksuttomia. Lukiokirjojen kustannukseksi on laskettu noin 1500€, tämä voi muodostua osalle esteeksi lukiokoulutukseen osallistumiseen. Toisen asteen opiskelujen tulisi olla ilmaista, nyt se toteutuu vain osittain ja luo siten epätasa-arvoa eri koulutusalojen opiskelijoiden välille.

Viimeiseksi mainitussa asiassa opetusministeri Gustafsson on juuri ollut aloitteellinen. Nuorten syrjäytymisriskiin on kiinnitetty lähivuosina paljon huomiota, hyvä niin. Yhteiskunnassamme on vielä monta asiaa korjattavana, jotta ennaltaehkäisyn nimissä puhuminen ja tahtotilan tunnistaminen muuttuu teoiksi.

Suna Kymäläinen, Sdp:n kansanedustaja Ruokolahdelta

Kolumni julkaistu tiistaina 14.5.2013 Länsi-Saimaan Sanomat -lehdessä.