Kansalaisaloite maakauppojen rajoittamisesta

Etusivu,Kansalaisadressi 2007,Kansalaisaloite 2015,Kirjoituksia,Uutisvirta,Yleinen

Kansanedustaja Suna Kymäläinen (sd) jätti keskiviikkoiltana kansalaisaloitteen EU- ja EFTA-maiden ulkopuolisten maa- ja kiinteistökauppojen rajoittamisesta oikeusministeriön tarkistettavaksi. Aloitteen on määrä avautua kansalaisaloite.fi -sivustolla allekirjoitettavaksi tiistaina 10.2.2015.

Aloitteen alullepanijoina Kymäläisen lisäksi toimivat rakennusyrittäjä Hannu Lahikainen Savitaipaleelta, eläkeläinen Oiva Miettinen Saarijärveltä sekä kansanedustaja Pertti Hemmilä (kok) Salosta.

Kansanedustajan valmistelemana kansalaisaloite testaa lainsäädännön perusteita. Lakialoite maa- ja kiinteistökauppojen rajoittamisesta keräsi eduskunnassa aluksi puolen eduskunnan tuen, aloite ei kuitenkaan edennyt eduskunnassa, raueten lakivaliokunnan lopulliseen äänestykseen käsittelemättä jättämisestä lokakuussa 2014.

Kymäläinen totesi tuolloin, ettei jäljelle jää kuin kansalaisaloitteen mahdollisuus. Kansalaisaloitteen valmistelussa on pyritty paikkaamaan eduskunnassa olleen lakialoitteen puutteita.

– Jokainen kansalaisaloitteeseen perehtyvä, voi huomata, miksi valmistelu on vienyt odotettua enemmän aikaa. Kansalaisaloitteen pohja on kestävä, hyvin valmisteltu ja perustuu vuoden 1992 lakiin maa- ja kiinteistökauppojen luvanvaraisuudesta. Kansalaisaloitteessa esitetään kaupoista pidättäytymistä, ellei hankkijana ole Suomessa viisi vuotta asunut taho, Kymäläinen toteaa.

– Odotan muiden kansanedustajien osoittavan hämmentyneisyytensä asiasta, koska tilanne on täysin uusi. Minulla ei ole syytä jättää tietoani, taitojani tai verkostojani hyödyntämättä tärkeän asian valmistelussa. Mikään sääntö ei evää kansanedustajan kansalaisuutta ja sen myötä syntyvää oikeutta kansalaisaloitteen valmisteluun. Tapoihini ei kuulu luovuttaa ennen kuin jokainen kivi on käännetty, Kymäläinen jatkaa.

– Aloite on tehty siksi, että Suomalaiset näkevät tällaisen lainsäädännön tarpeelliseksi ja oikeaksi. Aloitteen eteneminen eduskunnassa edellyttää, että aloite saa vahvan kannatuksen. Uskomme, että tämän aloitteen allekirjoittaa nopeasti 50 000 suomalaista, kansanedustaja Hemmilä painottaa.

Kansalaisaloitteesta järjestetään avoin infotilaisuus eduskunnan kansalaisinfossa tiistaina 10.2.2015 kello 17 alkaen. Aloite avautuu kansan allekirjoitettavaksi samaisena päivänä 10.2.2015.