Huoli metsäyhtiöiden YT-neuvotteluista on yhteinen

Etusivu,Kirjoituksia,Uutisvirta,Yleinen

Etelä-karjalainen kansanedustaja Suna Kymäläinen on huolissaan metsäyhtiöiden henkilöstöleikkauksista. Eilen YT-neuvottelijoiden joukkkoon liittyi UPM Jokilaakson tehtaiden osalta.

– Hädin tuskin ehti hallituksen kehyspäätöksistä muste kuivua kun Stora Enso ilmoitti 200 miljoonan euron säästöihin tähtäävistä toimista, joissa myös YT-neuvottelut käydään. Heinäkuun alkuun mennessä on tiedossa myös mahdolliset henkilöstövähennykset Suomessa. ulkomaisen halpatyövoiman marssittaminen tänne ja työntekijöiden kyykyttäminen ei ole oikea tie. Se on väärää politiikka. Sillä ei ole Suomea rakennettu: ei nyt eikä tulevaisuudessakaan, sanoi Kymäläinen vappupuheessaan Rautjärvellä. – On myös muistettava puukaupan toimivuuden tärkeys. Teollisuus on toistuvasti ilmaissut huolensa riittävästä puuraaka-aineen saannista, 210 miljoonaa kiintokuutiota vuodessa takaisi tehtaiden korkeat käyttöasteet, Kymäläinen muistutti.

Kymäläinen muistutti hallituksen subventoineen Keskustan teollisuudelle tilaaman rikkidirektiivin aiheuttaman lisälaskun. Silti Keskustan pelottelu-kampanja on jatkunut.

– Nyt kuitenkin voidaan huomata, ettei tarvitakaan Keskustaa hallituksessa, jotta alueet tulisivat huomioiduiksi. Tämä näkyy erityisesti kaikkien liikennepoliittiseen selontekoon nostettujen hankkeiden toteuttamisessa. Erityisesti keskusta on oppositiossa ollessaan pyrkinyt tässäkin asiassa lietsomaan alueille huolta ja pelkoa, ettei alueille suunniteltuja hankkeita tultaisi toteuttamaan. Näin ainakin tapahtui Kaakkois-Suomen hankkeiden osalta, Kymäläinen todisti.

Kymäläinen pitää puolueensa heikkoa gallup-menestystä itse aiheutettuna päänsärkynä, joka kehoittaa katsomaan peiliin ja muuttamaan kurssia.

– Mielipidemittauksien valossa olemme runneltuja. Menettäneet kannatustamme – etenkin miehiltä. Siihen sisältyy viesti, jonka ymmärrän. Työtä on jatkettava, pakoon ei saa juosta. Raskaatkin päätökset on tehtävä. Ja vastuu kannettava. Matka on kesken ja nimenomaan politiikassa – yhteisten asioiden hoidossa – keskeneräisten asioiden arvostelu on sallittua, jopa toivottavaa, tiivisti SDP:n kansanedustaja Suna Kymäläinen puheessaan tänään Ruokolahdella.

– Tuleen ei saa jäädä makaamaan, vaan on jatkettava työtä paremman huomisen puolesta. Ja nimenomaan työn. Sitä vailla on liian moni suomalainen. Ja vain työllä ripeimmin puututaan 130 000 lapsiköyhän huomiseen ja heidän toivoon paremmasta huomisesta, tasa-arvoisemmasta Suomesta, Kymäläinen jatkoi.

– Kannustinloukut ovat edelleen osana työttömän arkea. Mikä siinä on, että aina jostain nousee käsi, joka estää työllistymisen. Miksi toimia ei ole vieläkään saatu sujuviksi ja yhteen sovitetuiksi, vaikka esteitä työttömyysturvan, pätkätyön tekemisen ja pienyrittäjyyden yhdistelmästä on purettu moneen kertaan säädöstasolla, tuskaili ruokolahtelainen Kymäläinen.