Ed. Kymäläisen esittelypuheenvuoro LA 77/2013:n lähetekeskustelussa

Etusivu,Kirjoituksia,Kolumnit,Uutisvirta,Yleinen

Arvoisa puhemies,

käsittelemme lakialoitetta ETA-alueiden ulkopuolelta tulevien henkilöiden ja yhteisöjen kiinteistöhankinnasta ja vuokrauksesta.

Lakialoitteessa on kysymys vastavuoroisuuden elementeistä, pelisäännöistä, oman edun maksimoimisesta, luontoarvoista, turvallisuuspolitiikasta, tiettyjen epäkohtien korjaamisesta, kuten kiinteistökaupan vaikutuksesta kuntatalouteen tai yhdyskuntarakenteeseen.

Lakialoitteen ensimmäisenä allekirjoittajana haluan kiittää lakialoitteen työryhmää Markku Rossia, Aila Paloniemeä, Reijo Tossavaista ja Pertti Hemmilää yhteistyöstä. Erityisesti Markku Rossia, jonka aiemman aloitteen pohjalle tämä tänään lähetekeskustelussa oleva aloite on pienin lisäyksin muokattu. Hän pahoitteli maakunnassa olevaa päällekkäisyyttä ja ei siten pysty osallistumaan tähän keskusteluun.

Kiitän myös niitä kansanedustajia, jäljellä olevia 90, jotka ovat allekirjoittaneet lakialoitteen.

Lakialoitteen ympärille syntynyt ilmapiiri on ollut valitettavalla tavalla vääristelevä ja leimaava. Keskusteluun on sotkettu asioita jotka eivät aloitteen sisältöön liity. Ne kansanedustajat, jotka ovat sisältöön perehtyneet, voivat ryhdikkäästi seistä asian takana. Kysymys ei ole tavaton, vaan monissa EU valtioissa jo käytössä oleva asia. Kysymys on laaja-alaisesta periaatteellisesta asiasta, josta on voitava keskustella ilman leimatuksi tulemisen pelkoa.

Alkuun on korostettava tämän aloitteen ajankohtaisuutta ja merkitystä Suomelle. Aloitetta on kritisoitu hyvin erilaisin sanankääntein ja ohivedoin, jolloin olen joutunut huomaamaan kolme seikkaa: 1) puhuja ei ole lukenut aloitetta eikä sen perusteluja, 2) puhuja ei ole perehtynyt nyt Suomeen syntyneeseen tilanteeseen ja sen seurauksiin saati siihen historiaan, mikä löytyy tämänkin talon kaikille avoimista pöytäkirjoista ja 3) puhujalla on ollut ulkoa syötetty asenne tai käyttäytymismalli, millä tämän aloitteen keskeisin sisältö, kaikin poliittisen propagandan ja mustamaalauksen keinoin on vain yritetty häivyttää sekä saada ainakin sen ensimmäinen allekirjoittaja näyttämään taitamattomalta. Niin tai näin, asia on tärkeä ja aloite on tehty vakaasti harkiten ja sen tarkoituksena on tulla laiksi, jonka historiankirjoitus aikanaan tulee todistamaan. Aloitteen tarkoitus on paikata virhe joka tässä salissa tapahtui 1999 kun laki ulkomaalla asuvien ja ulkomaalaisten yhteisöjen kiinteistöhankintojen valvonnasta purettiin.

Arvoisa herra puhemies,

lakialoitteessa esitetään rajoitusmalliksi Tanskan ja Ahvenanmaan kaltaista viiden vuoden asumisvelvoitetta.

Kysyn miksi suomessa on niin vaikea puhua maakaupoista tai niiden rajoittamisesta, miksi pelkäämme, että me annamme huonon viestin tai aiheutamme asialla vahinkoa maineellemme? Miksi meillä asiaan sotketaan ihmisvastaisuus, josta ei ole kysymys? Miksi meillä on toisin kuin muualla?

Suomi on pieni maa suuren maan naapurissa. On täysin ymmärrettävää Suomen lainsäädännön silmin, kansainvälisen lainsäädännön silmin ja EU-lainsäädännön silmin, että pienemmät haluavat suojautua suuremmiltaan säädöksillä.

Eduskunta sääti vuonna 1975 perustuslainsäätämisjärjestyksessä lain Ahvenanmaan maanhankinnasta yksimielisesti. Se laki on Suomessa yleisesti hyväksytty ja ymmärretty. Suomi halusi antaa Ahvenanmaalle erityisaseman, jota se onkin oman lainsäädäntönsä kautta oivasti vaalinut. Ei ahvenanmaalaisia, silloin eikä sen jälkeenkään, ole rasisteiksi tai muukalaisvihamielisiksi haukuttu.

Tanska on pitänyt välttämättömänä suojautua maan ulkopuolelta tulevaan kiinteistöjen ja maakauppojen oston paineeseen viiden vuoden asumisvelvoitteella. Säädöksiin kirjattiin tarkat rajoitukset muualla kuin Tanskassa asuville, siis jopa Tanskan kansalaisille. Tanskan tapauksessa suurin kiinteistöjen ostointressi tulee saksasta, jossa suurena naapurimaana on paljon potentiaalisia ostajia. Jotta rajoitukset voisivat koskea myös EU-kansalaisia, on Tanska johdonmukaisella toiminnalla varmistanut, ettei EU-lainsäädäntö aseta esteitä tarvittavan lainsäädännön soveltamiselle. Muut EU-maat mukaan luettuna Saksa, ovat ymmärtäneet Tanskan intressit ja tukeneet maata sen tätä asiaa koskevissa pyrkimyksissä.

Lähes samoin on Sveitsin laita, jossa naapureina on suuria maita. Erityisesti he painottavat yhteiskuntansa kulttuurisen identiteetin ymmärtämisen ja omaksumisen, mitä todennetaan muun muassa sveitsiläisiin kansalaisjärjestöihin kuulumisella. Myös heillä rajoitukset koskevat myös EU-kansalaisia.

Kroatia, Kypros ja Malta ovat rajoittaneet vapaa-ajan asuntojen ostoja määrätietoisella lainsäädännöllä. Kaikki nämä maat ovat suhteellisen pieniä, joissa on runsaasti loma-asumisen kannalta arvokkaita ranta-alueita. Kreikka puolestaan on kieltänyt rajavyöhykkeen alueella kiinteistö- ja maakaupan kokonaan ulkomaalaisilta, omaa arvokasta saaristoaan suojellakseen, he ovat määrittäneet koko saariston rajavyöhykealueeksi.

Nimenomaisesti EU:n ulkopuolisien maiden kansalaisiin kohdistuvia rajoituksia sovelletaan Suomea lähellä olevissa maissa, kuten Virossa, Latviassa, Puolassa, Tshekin tasavallassa, Itävallassa ja Unkarissa. Kaikkia näitä yhdistää se, että maat ovat pitäneet tarpeellisena rajoittaa kiinteistöjen hankintaa silloin, kun ostajana olisi EU-alueen ulkopuolinen ostaja. Keskeisenä keinona on käytetty kiinteistöjen oston luvanvaraisuutta. Useimmissa maissa tämä rajoitustarve johtuu vapaa-ajan asumiseen tarkoitettujen kiinteistöjen kysynnästä. Viron tapauksessa rajoitustarve kohdistuu maa- ja metsätalousmaahan sekä rajaseutuun.

Lehtitietojen mukaan myös Liettuassa on paineita maatalousmaiden myynnin rajoittamiseen, sillä yli 300 000 liettualaista on allekirjoittanut aloitteen, jolla haluaisi kieltää myynnin ulkomaalaisille ja suuryrityksille vastedeskin.

Edellä oleva tarkastelu osoittaa että moni EU-maa on ottanut käyttöön rajoituksia maan ja kiinteistöjen hankinnalle. Edellä mainituista maista Kroatialla ja Unkarilla on järjestelmässä selkeästi mukana vastavuoroisuus, joka on nyt käsittelyssä olevankin lakialoitteen kantavana pohjana.

Arvoisa puhemies,

Helsingin sanomat kysyi vaalikoneessaan ennen vaaleja, pitäisikö ETA-maiden ulkopuolelta tulevien maanhankintaa rajoittaa, mikäli teidät valitaan kansanedustajaksi, niin 134 tämän eduskunnan lainsäätäjää vastasi myönteisesti. Siis 134:n mielestä pitäisi rajoittaa, moni kirjoitti tekstikenttään, että vastavuoroisuuteen on päästävä pikaisesti.

Aloitetta ei kuitenkaan allekirjoittanut 134 kansanedustajaa, parhaimmillaan puolet kansanedustajista.  Tammikuussa televisiosta tulleen A-Talk keskustelun jälkeen, osa veti kuitenkin nimensä aloitteesta. Odotusarvona tietenkin on, että vaalilupaukset pidetään. Näin olen itse toiminut ja ryhdikkäästi myös allekirjoittaneet, jotka ovat nimensä aloitteessa myös säilyttäneet, eivätkä ole säikähtäneet joidenkin toimijoiden suhteetonta ja aloitetta väärillä ja sen sisältöön kuulumattomilla asioilla leimaamista.

Aloite on saanut paljon julkisuutta, mutta monilta osin sisältö on ollut kohtuutonta. Se on ollut sitä itse aloitteen sisältöä ja sen allekirjoittajia kohtaan sekä kohtuutonta venäläisiä kohtaan. Lehtitietojen mukaan venäjän duumassa on sisällöltään hyvin vastaava aloite käsittelyssä, heidän tahtotilansa on rajoittaa maa- ja kiinteistökauppa ulkomaalaisten osalta jo vuoden 2015 alusta lähtien. Tällä he pyrkivät ehkäisemään ghettoutumista. Kuka kertoo minulle, miksi tämä ei ole keskustelun ja hämmästelyn aihe, joka aiheuttaisi Suomen ja Venäjän välille hämminkiä ja vahinkoa? Sen sijaan, miksi osa meistä, kansanedustajistakin pelkää tai toteaa, että Suomessa rajoitusta koskettava lakialoite ja siitä keskustelukin puolestaan olisi haitaksi. Onko nyt niin, että omat pelot ja asenteet estävät asiaorientoituneen tarkastelun ja päätöksenteon? Tässä talossa siihen täytyisi kyetä. Keskustelusta tulee siinä vaiheessa venäläisiä loukkaava, kun itse aloitamme sen ja vääristämme viestin koskettamaan kansalaisia tai kanssakäymistä. Aloite ei ole kohdistettu vain ja ainoastaan Venäjään, vaan EU:n ja ETA-alueen ulkopuolisiin, niihin joihin meillä ei ole vastavuoroista omistusoikeutta. Tältä osin monien pelkotilat esimerkiksi amerikkalaisten omistamisen osalta on tarpeeton, vastavuoroisuus kumoaa rajoitteen.

Venäjän kanssa vastavuoroisuuteen tähtääminen on monien tarkoitusperänä, kuitenkaan korkeantason keskustelutkaan eivät ole asiaa edesauttaneet. Presidentti Putinin viesti oli erittäin selkeäsanainen, ei. Tiedossamme on myös tammikuulta 2011 oleva ukaasi, jossa venäjän silloinen presidentti Medvedev kielsi ulkomaalaisilta omistuksen satojen kilometrien säteeltä Suomen rajalta. Kyseinen Kremlin lista sisälsi yhteensä 380 hallinnollista aluetta. Näitä näkökulmiakin huomioidessa tarvitsemme järeämmän aseen, jos tavoitteemme on vastavuoroisuus. Mielestäni pelkät kauniit toiveet eivät riitä.

Arvoisa puhemies,

aloitteessa on samanaikaisesti kysymyksessä laaja kokonaisuus, toisaalta kyseessä on vapaa-ajan asunnot, mökit, kunnallistekniikan alueella olevat omakotitalot, laajat maa-alueet, erilaiset matkailu-alan kiinteistöt ja kohteet, kulttuurihistoriallisesti merkittävät kohteet sekä strategisesti tärkeät kohteet. Tämän vuoksi keskustelu monesti keskittyy vain yhden yksittäisen osan käsittelyyn.

Maanmittauslaitoksen tilastojen mukaan määrällisesti EU:n ulkopuolisten osuus tehdyistä kiinteistökaupoista on noin prosentin luokkaa. Tulee kuitenkin huomata kaksi seikkaa. Näissä tilastoissa ei näy yritysten nimissä tehdyt kaupat, kukaan ei tiedä todellista tilannetta. Merkittävää on myös huomata, että tilastojenkin valossa kiinteistökauppa keskistyy Kaakkois-Suomeen. Lainsäädännön on pystyttävä reagoimaan alueellisiinkin muutoksiin.

On alueita, joiden yhdyskuntarakenteen muuttuminen on huolestuttavaa. Perustuslaki takaa yhtäläiset asuinalueet kaikille suomalaisille. Näin ei valitettavasti ole kunnallistekniikan alueella olevien omakotitalojen muuttuessa vapaa-ajan asunnoiksi. Tämä rapauttaa kaavoitusammattilaistemme ja kuntapäättäjien alkuperäistä yhdyskuntarakennetta, sekä muodostaa vääristymän vakituisen asukkaan ja loma-asukkaan välille. Vakituinen asukas osallistuu kustannuksiin korkeammalla osallistumisprosentilla, vapaa-ajan asukkaan saadessa samat palvelut edullisemmin. Tällä on myös vaikutusta kuntatalouteen, infran perustamis- ja ylläpitokuluja katetaan kunnallisveroilla. Vapaa-ajan asukkaat näitä eivät luonnollisesti maksa. Kadunvarret, joissa moni omakotitalo on siirtynyt loma-asunnoksi, ei enää houkuttele vakituisia asukkaita. Näiden kadunvarsien tulevaisuus näyttää loma-asunto alueelta. Tämä ei ole kehityssuunta, jota toivomme keskelle kuntataajamaa.

1992 säädetty laki ulkomaalaisten kiinteistönhankintojen seuraamisesta pyrki turvaamaan, ettei ulkomaalaisten kiinnostus ja kauppa nosta hintatasoa yli kantaväestön maksukyvyn. Tämä hyvä ja perusteltu laki purettiin ajattelemattomasti kokonaan 1999. Ulkomaalaisten tekemillä kiinteistökaupoilla on tuon jälkeen ollut kiistattomasti vaikutusta erityisesti Kaakkois-Suomen hintatasoon.  Kun yhdeksän vuotta sitten Ruokolahden kunnanvaltuuston seminaarissa pohdimme Saimaan rantatonttien myyntiä, puhuimme hintatasosta 30 000-40 000, nyt Saimaan rantatonttia ei saa alle 100 000-120 000 euron.

Juuri viittaamani laki toivon mukaan osoittautuu myös perälaudaksi tämän lakialoitteen käsittelylle. Se nimittäin voitaisiin ottaa käyttöön sellaisenaan, koska se on ollut voimassa ennen ETA-sopimuksemme allekirjoitusta. Tämä siis suhteessa ETA-maiden ulkopuolelta tuleviin, kolmansien maiden kansalaisiin ja yhteisöihin. Tosin kyseinen laki olisi tiukempi nyt lähetekeskustelussa olevaan lakialoitteeseen verrattaessa.

Arvoisa herra puhemies,

aloitetta arvioidessa on esitetty erilaisia, jo edelläkin esille tuotuja väitteitä, kuten, että kyseinen laki vaikuttaisi kielteisesti ostosmatkailuun ja turismiin. En kyllä aikuisten oikeasti usko, että omakotitalon omistaminen olisi ehto Suomeen matkustamiselle, en usko, että tällä olisi merkitystä ostosmatkailulle. Olen kysynyt, että jättääkö kukaan kenkiä ostamatta, siksi ettei voi ostaa maata niiden alle? Olen matkustanut paljon, mutten koskaan ole pohtinut onko minulla kyseisessä maassa kiinteistönostamisen mahdollisuus. Tämä ei voi olla kestävä peruste.

Tahdomme ja tarvitsemme kanssakäymistä ja turismia, tästä ei synny erimielisyyttä. Päinvastoin oma intressini on maksimoida suomalaisten hotellien ja majoituskapasiteettien käyttöaste. Tämä tuo työtä ja verovaroja Suomeen. Eli enemmin hotelliin tai mökkiin kuin omakotitaloon, joka muulloin on tyhjillään autioittamassa kadunvartta.

Kuten Ylen A-studion 8.1. ohjelma paljasti, eivät venäläiset koe kiinteistöomistuksen rajoittamista ongelmaksi. He hakevat ja tulevat kokemaan Suomeen turvallisuutta, puhtautta ja rauhaa. He eivät halua hakea Suomesta venäläisyyttä – vaan suomalaisuutta.

Tämä on ollut myös se viesti, jonka olen useilta venäläisiltä itse saanut. Ihmettelenkin niitä argumentteja, että venäläiset ovat ihmetelleet millaisia me suomalaiset olemme, kun haluaisimme maakauppoja rajoittaa. Palaute, jonka minä olen heiltä saanut alkaa toisinaan samoin, mutta päättyy niin, miksi ihmeessä emme arvosta maatamme, vaan annamme kaiken olla kaupan. Kyse on isänmaallisesta omanarvontunnosta. Tällainen tunne on ylpeys venäläiselle ja suoraan sanoen kadehdin, ettei meidän selkärankaamme periydy samaa isänmaan rakkautta kuin heillä äiti Venäjää kohtaan on. Ei isänmaan rakkaus tai oman edunpitäminen ole loukkaus muita kohtaan, se on arvo, josta tulisi olla ylpeä.

On myös väitetty aloitteen estävän investointeja Suomeen. Tässä on tuntunut sekoittuvan kaksi erilaista asiaa, sijoitukset ja investoinnit. Ei omakotitalon osto Suomesta ole investointi, se on yksittäisen henkilön sijoitus.

Totuus on, ettei teollisuusinvestoijat tarvitse maata. Kukaan muu, mihinkään muuhun maahan etabloituva yritys ei investoi maahan, vaan perusbisnekseensä. Tämä oli Nokiankin pääperiaate toimissaan Suomessa ja globaalisti. Tositoimijat vuokraavat silloin.

Lakialoitteessa ehdotetaankin siirtymistä maanvuokraukseen ja esitetään vuokrasopimuksen enimmäiskestoksi kerrallaan enintään kahtakymmentä vuotta. Epäselvyyksien ja ongelmien välttämiseksi vuokraajan tulisi kuukauden kuluessa vuokrasopimuksen allekirjoittamisesta nimetä Suomessa pysyvästi asuva henkilö kiinteistönvalvojaksi.

Näin myös silloin, jos vuokraajana toimii yhtiö ja sen osakkeista tai osakkeiden tuottamasta äänimäärästä tai muulla tavoin määritellystä toimivallasta yli puolet on omistuksen tai sopimuksen mukaan muulla kuin Suomessa.

Arvoisa herra puhemies,

laki ulkomaalaisten yritysostojen valvonnasta säädettiin vajaa kaksi vuotta sitten huhtikuussa 2012. Mielestäni siinä laissa on paljon samaa ajatuksellista sisältöä kuin tässä aloitteessa. Tämän lain hengessä tulisi tarkastella yritysten nimissä tapahtuvaa kiinteistökauppaa.

Tämä aloite samalla tavoin tulisi määrittämään ehdot toiminnan sääntelystä ja rajoituksista myös ETA-alueiden ulkopuolisten tahojen maa- ja kiinteistökauppaan.

Strategisesti tärkeiden paikkojen läheisyydessä olevien maa- ja kiinteistökauppojen vaikutus turvallisuuteemme ja huoltovarmuuteemme on myös merkittävä peruste lain tarpeelle. Esimerkkinä voisin mainita Turun saariston syväväylän, sen ainoan, saman reitin varrella on kuusi kokonaista saarta saman omistajan omistuksessa. Näkökulmana tätäkään ei voi jättää huomiotta. Elämme rauhan aikaa ja sellaista pyrimme ja haluamme aina tulevassakin elää. Kuitenkin kaikki puolustus- ja turvallisuuspolitiikka rakentuu mahdollisten uhkakuvien ennakointiin, niin tässäkin asiassa. Juuri tässä talossa työskentelevien tulee olla näissä asioissa riittävän kauas katsovia. Emme tee lainsäädäntöä tähän päivään, vaan lainsäädäntöä, jolla on pitkän linjan vaikutus. Tulee tästä laista totta tai ei. Se on tiedostaen tehty tai tekemättä jätetty. Historiankirjat tulevaisuudessa kertovat, oliko tehty tai tekemättä jätetty viisasta. Uskon, että tarkastelemmepa tulevaisuudessa luontoarvoja, yhdyskuntarakenteita, hintatasoa, turvallisuuspolitiikkaamme tai huoltovarmuuttamme, voimme lainsäätäjinä katua vain asian tekemättä jättämistä.

Tätä lakialoitetta on kritisoitu siitä, että se on liian löysä. Jättää aukkoja yritysten kautta tapahtuvalle lain kiertämiselle. Entinen pääministeri Esko Ahokin kiinnitti tähän huomiota. Tosiasiallisesti se ei ole tämän lakialoitteen heikkous, vaan sitä haluttu käyttää tekosyynä vastustamiselle.

Tämä asiakokonaisuus on nerokkaasti purettu Tanskassa, Sveitsissä ja Ahvenanmaalla. Ydin näissä kaikissa on luvanvaraisuus. Kiteytän Ahvenamaan mallin:

Ahvenanmaan kiinteän omaisuuden hankinnasta säädetään Ahvenanmaan maanhankintalaissa (3/1975), joka on säädetty valtiopäiväjärjestyksen 67 §:ssä määrätyllä tavalla Ahvenanmaan maakuntapäivien suostumuksella.

Tämän lain 2 §:n 1 momentissa säädetään:

Ne, joilla ei ole Ahvenanmaan kotiseutuoikeutta, sekä yhtiöt, osuuskunnat, yhdistykset, muut yhteisöt, laitokset, säätiöt tai yhtymät eivät saa ilman maakuntahallituksen lupaa omistusoikeuksin hankkia taikka vuokrasopimuksen tai muun sopimuksen nojalla hallita kiinteää omaisuutta maakunnassa. Maakuntalailla voidaan säätää tästä poikkeuksia.

Itse lakialoitteessa ei ole esitetty Ahvenanmaan mallia rajoittaa myös yritysten maa- ja kiinteistöhankintaa. Esitänkin, että aloitteen käsittelyvaiheessa tämäkin asia tarkennetaan vastaamaan Ahvenanmaan mallia, jota kyseinen lakialoite kopioi jo yksityisen kaupan osalta.

Vastaavat tiedot minulta löytyvät myös Tanskan ja Sveitsin osalta, mutten ryhdy niitä tässä lähetekeskustelussa ajansäästämiseksi laajemmin avaamaan. Niissä säädösten muodostama periaate on sama ja samoin lopputulos.

Arvoisa puhemies,

muun muassa näiden edellä esittämieni perusteluiden ja esimerkkien myötä toivon aloitteen nousevan valiokunnassa käsittelyyn. Vaikka allekirjoittajia on paennut, aloitteella on yhä lähes puolen eduskunnan tuki allaan. Merkittävää on myös, että eduskunnassa on jätetty lähivuosien aikana monia asiaa koskettavia lakialoitteita, toimenpidealoitteita sekä kirjallisia kysymyksiä. Tämä aloitteellisuus tulisi huomioida tämän laajan lakiesityksen kohdalla.

Muutokset puhuttaessa mahdollisia.