Etusivu

TIEDOTE 29.5. 2012

 

Kymäläinen: Viisumien myöntämisperusteita tulee uudistaa.

 

Erityisesti Itä-Suomen alueella on muodostunut ongelmaksi, että ulkomaalaiset kiinteistöjen omistajat ovat jättäneet hoitamatta tienhoitomaksuja, vesimaksuja, jätemaksuja sekä sähkölaskuja. Kansanedustaja Suna Kymäläinen on tehnyt 29.5.  hallitukselle toimenpidealoitteen ja kirjallisen kysymyksen aiheesta. Tavoitteena on käytännön muuttaminen siten, että jos on ulos-otossa olevia maksamattomia laskuja kunnalle tai esimerkiksi tieosuuskunnalle niin viisumi myönnettäisiin vasta, kun laskut on suoritettu.

 

–          Tällä hetkellä keinot laskujen perimiselle ovat turhan vaatimattomat ja kunnat sekä tieosuuskunnat ovat voimattomia asian kanssa. Varsinkin pienelle tieosuuskunnalle mahdollisesti useammankin jäsenen laskujen maksamatta jättäminen on todella vaikea tilanne jo rahallisestikin. Kymäläinen sanoo.

–          Yksityisellä puolella asia on johtanut jopa siihen, että tie puomitetaan ja avaimen saa vasta, kun lasku on hoidettu. On turhaa lisätä tällaista vastakkainasettelua ja eripuraa naapureiden välillä, kun asia olisi mahdollista hoitaa viranomaisteitse. Kymäläinen jatkaa.

–          Näissäkin asioissa pitäisi ottaa sama käytäntö kuin jos ulkomaalainen asunnon omistaja jättää kiinteistöveron maksamatta. Omistaja voi saada painavista syistä kertaviisumin, mutta pitempi aikaista viisumia ei myönnetä ennen kuin verot on hoidettu. Kymäläinen toivoo.