Ruokolahden sosialidemokraatit Ry nimesi minut eduskuntavaali ehdokkaakseen 26.8.2009 pitämässään johtokunnan kokouksessa, tästä kunniasta kaunis kiitos!
Meillä sosialidemokraateilla on eduskuntavaaliehdokkaista jäsenvaali. Syyskuussa 2010 Kymen piirin jäsenet äänestävät nimetyistä 23 ehdokasehdokkaistaan 12 eduskuntavaaliehdokasta, piirihallitus nimeää näiden lisäksi 2 ehdokasta. Ensimmäinen tavoitteeni on siis tuossa syyskuun jäsenvaalissa, jonka jälkeen ehdokkuuteni varmistuu lopullisesti.
Ja vahvistuihan se. Jäsenäänestyksen tulos oli hieno neljäs sija ja vain vaivaisilla 12 pisteellä jääden kolmannesta sijasta (tämä ei jäsenvaaleissa tarkoita kuin alle kaksi ykkössijaa vähemmän kuin edelliseksi sijoittuneella). Jäsenethän voivat antaa äänensä seitsemälle ehdokkaalle, siten että ensimmäiseksi rankattu saa kaikki seitsemän pistettä, toiseksi rankattu kuusi pistettä jne.. seitsemännelle sijalle asetettu saa siin yhden pisteen tai äänen kummasta tahdotaan puhua.
Ehdolle lupautuminen vaati suuren harkinnan. Päätös ei syntynyt hetkessä, ei viikossa, ei edes kuukaudessa, pikemminkin vuosien kuluessa. Harkintaan vaikuttivat tapaamani ihmiset, lukuisat pyynnöt ja toiveet ehdolle asettautumisesta, menneet toimeni sekä katsontakantojeni laajeneminen. Jo päätös pyrkiä ehdokkaaksi vaatii sitoutumista ja valmiutta kulkea koko pitkä taival kohti vaalipäivää 17.4.2011. Perheellisenä täytyy huomioida myös se, mitä ratkaisu tarkoittaa perheellemme. Päätös vaatii tuekseen puolison, ja yhdessä keskustellen, yhdessä sopien päädyimme mieheni Tomin kanssa tavoittelemaan unelmaani yhteisiin asioihin vaikuttamisesta.
Kansanedustajaksi ei tulla ”Wanna be” asenteella. Kansanedustajaksi tullaan hienojen yksilöiden luottamuksella. On suuri asia, kun yksilö kirjoittaa äänestyslappuunsa numeron, jolla antaa valtuuden valitsemalleen henkilölle edustaa yhteisiä asioita. Omassa tahtotilassani ei ole mitään pielessä, olen kuitenkin nöyrän tietoinen siitä, että tarvitsen lukuisten ihmisten luottamuksen, saavuttaakseni unelmani työstä, jolla on suuri merkitys meidän kaikkien hyvinvointiin ja elämään.
Miksi päädyin tavoittelemaan kansanedustajuutta?
Yksinkertainen syy on, että tässä maailmassa on aivan liian paljon pielessä. Toiset sanovat, että maailma muuttuu koko ajan, mutta ei se itsestään mihinkään muutu. Poliittiset päätökset maailmaa ovat muuttaneet. Noilla poliittisilla päätöksillä maailmaa tullaan muuttamaan jatkossakin.
Minä haluan olla tekemässä maailmasta enemmän ihmistä huomioivampaa, meitä pieniä ihmisiä: lapsia, vanhempia, työläisiä, eläkeläisiä, kehitysvammaisia, työttömiä, sairaita, onnellisia ja surullisia, lista on pitkä, huomioivaa maailmaa.
Minä uskon olevani ihminen, yksi meistä, joka kykenee ajamaan asioita meidän kaikkien puolesta. Yhteistä hyvää saavuttaakseen täytyy olla niitä, jotka ovat valmiita tekemään vähän enemmän. Kansanedustajuus on vaativa tehtävä, joka vaatii monia taitoja. Päällimmäiseksi taidoksi nostaisin kyvyn ymmärtää arkea! Asiat jotka koskettavat yksilöitä kovimmin, liittyvät aina arkeen, olipa elämäntilanne millainen tahansa.
- Mitä arvolisäveroprosentin nostaminen tai laskeminen vaikuttaa yhdelle ihmiselle, sinulle?
- Miten vanhempainvapaissa tehtävät muutokset vaikuttavat perheeseen? Mitä tarkoittaisi tarvittava laki vanhustenhoidosta?
- Mitä tarkoittaisi jos pätkätyöläisten lomapäivät kertyisivät samoin kuin vakituisten?
- Miksi urheilutiloja tarvitaan, miksi tarvitaan mahdollisuuksia harrastaa? Siinä vain muutamia esimerkkejä, päättäjä tarvitsee vahvan kosketuspinnan arkeen ymmärtääkseen päätöstensä vaikutukset yksilötasoilla.
Taustat siihen, että minua jo vuosia sitten alettiin kyselemään eduskuntavaaliehdokkaaksi vaaleihin 2011, sekä päätökseeni ehdokkaaksi ryhtymisestä löytyy vuoden 2007 kansalaisadressistani. Olen isänmaallinen. Kuntapoliitikkona tunnistin tuolloin kuntataloutta muuttavan epäkohdan kiinteistö- ja maakaupoissa suhteessa EU:n ulkopuolisiin, erityisesti toimintaympäristössäni venäläisten tekemien kauppojen osalta. Tuolloin toimin puhtaasti myös kansanääneen pohjaavien kysymysten ja ajatusten pohjalta.
Halusin nostaa esille ja keskusteluun asian, josta joka puolella toimintaympäristöämme keskusteltiin, mutta poliittiset tahot, jotka asiaan vain ja ainoastaan pystyisivät vaikuttamaan, vaikenivat aiheesta. Keskustelua pelättiin ja arasteltiin, nousevaa keskustelua pyrittiin leimaamaan.
Toimin tuolloin kansalaisaktiivina. Nostin asian julkisuuteen perustamalla kansalaisadressin, jonka toimitin eduskuntaan. Kansalaisadressin aika oli antoisaa ja mielekästä, joskin myös vaativaa ja raskastakin ajoittain. Tuolloin opin ”elämän” toimittajien kanssa, median, television, radion, mitä tahansa. Tuolloin jos koska tavoitin ilon asian eteen toimimisesta, vaikka asiaa pyrittiin leimaamaan, olin leimaamisen yläpuolella. Uskoin asiaani ja nautin sen työstämisestä. Nautin myös lukuisista kannustuksista. Sain toki paljon negatiivistakin kuraa, lähinnä lehtien palstoilla, mutta niinhän merkittävien asioiden kuuluukin. Tuolloin minussa kuitenkin syttyi ”palo” yhteisten asioiden ajamiseen. Tuolloin moni huomasi, että minä oikeasti tartun asioihin ja toimin, en vain puhu.
Valmistun syksyllä 2010 sosionomiksi (AMK). Opiskeluni ovat tuoneet uutta sisältöä yhteiskunnallisiin kysymyksiin sekä vahvistanut tahtoani olla vaikuttamassa myös heikompiosaisten asioiden tilaan. Sosiaalityöntekijä on tavallaan luonteeltaan maailmanparantaja, se sama vietti ajaa minua kohti kansanedustajuutta. Haluni vaikuttaa näiden ihmisten tilanteisiin, ajaa minua toimiin, tämän vuoksi politiikassa toimiminen ja siinä yhä suuremman vaikutusvallan tavoitteleminen on lopulta varsin luonnollista.
Vuonna 2008 nousin puoluevaltuustoon. Vuoden 2009 alusta olen toiminut Kymen (sd)piirin Puheenjohtajana. Tämä antoisa ja vaativa tehtävä on lisännyt tieto taitoani, tuonut uusia suhteita ja entisestään lisännyt kiinnostustani ja tahtoani yhteisten asioiden ajamiseen.
Uskon, että minulla on tehtävä, uskon, että minusta on toimimaan sinun asioidesi hyväksi. Uskon, että tarvitsemme tässä ajassa politiikkaa, joka huomioi ihmisen. Siksi olen asettautunut arvioinnillesi alttiiksi, minä olen valmiina, sinä päätät.
Jaa tämä artikkeli