SDP:n Kymäläinen: Demarit panostavat lähijunaliikenteeseen

Ajankohtaista,Etusivu,Yleinen

Liikenne- ja viestintävaliokunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Suna Kymäläinen (sd.) kummeksuu kuvaa, jonka vihreät haluavat antaa lähijunaliikenteen kehittämisestä. Kymäläinen viittaa Turun Sanomien uutiseen (7.3.), jossa vihreiden varapuheenjohtaja Jaakko Mustakallio (vihr.) vaatii jo toistamiseen SDP:n ministereitä puuttumaan VR:n kaluston kierrätykseen. Kymäläisen mukaan vaikuttaa siltä, että vihreät yrittävät kuntavaalien alla hämärtää SDP:n ansioita raideliikenteen edistämisessä.

– SDP vahvistaa koko ajan lähijunaliikennettä, vaikka korona vähentää matkustajamääriä.  Tampereen seudun kokeilu vakinaistetaan. Kouvolan ja Kotkan yhteys sai juuri Kymenlaakson ympäristöpalkinnon, Kymäläinen sanoo.

Suna Kymäläinen muistuttaa, että tavoitteena on lisätä junamatkustamisen osuutta kulkumuodoissa. Hän painottaa, että lähijunaliikenteen kaluston tulee olla paitsi esteetöntä myös houkuttelevaa.

– Haluan muistuttaa vihreille jälleen kerran, että valtio noudattaa omistajaohjauksessa hyvää hallintotapaa ja osakeyhtiölakia koko hallituksen yhdessä päättämän omistajalinjauksen mukaisesti. Operatiiviset ratkaisut, kuten kalustoinvestoinnit, ovat yhtiöiden johdon päätettävissä ja vastuulla. Asiassa ei siten pitäisi olla mitään epäselvyyttä, Kymäläinen painottaa.

 – VR on ilmoittanut viime vuonna, että se kierrättää liikennekelvotonta kalustoaan. Samalla yhtiö on kertonut, että kaluston kierrätys ei vaikuta alueellisen lähijunaliikenteen järjestämiseen millään alueella. Käytöstä poistetulla kalustolla ei ole enää mahdollista liikennöidä ilman investointeja. Suna Kymäläinen korostaa, että SDP:lle yhdenvertaisuus on tärkeää. Se tarkoittaa, että vammaisten ja vanhusten on päästävä esteettömästi joukkoliikenteeseen. Alueellinen yhdenvertaisuus taas edellyttää, että kaikkialla Suomessa on oikeus tasokkaisiin palveluihin. Näistä tavoitteista joukkkoliikennepuolue SDP ei tingi.