Nuorten liikenneturvallisuutta on parannettava

Ajankohtaista,Etusivu,Yleinen

Nuorten liikennekuolemien määrä on vähentynyt 40 prosentilla viimeisen kymmenen vuoden aikana, mutta tyytyväisyyteen ei ole edelleenkään aihetta. Nuoret ovat yhä yliedustettuina liikenneonnettomuuksissa, sillä lähes joka kolmas tieliikenteessä vahingoittunut on 15–24-vuotias. Ikäryhmän liikenneturvallisuus on Suomessa alle EU:n keskitason.

Nykytilannetta ei voi hyväksyä. Nuorten liikenneturvallisuuden parantamiseksi tarvitaan kunnianhimoisia tavoitteita ja tutkittuun tietoon perustuvia toimenpiteitä. Lisäksi tarvitaan laajaa ymmärrystä nuorten liikennekäyttäytymiseen vaikuttavista biologisista, sosiaalisista ja yhteiskunnallisista tekijöistä.

Nuorten riskejä liikenteessä lisäävät esimerkiksi kehittymättömyys, kokemattomuus ja vertaisryhmän käyttäytyminen. Riskinoton liikenteessä ei kuitenkaan pidä automaattisesti kuulua nuoruuteen.

Toki on syytä muistaa, että valtaosa nuorista toimii liikenteessä turvallisesti. Nuoret eivät ole yhtenäinen joukko, vaan yksilölliset erot niin kehityksessä kuin käyttäytymisessä ovat suuria. Riskikäyttäytymistä ei siis voi yleistää koskemaan kaikkia nuoria.

Mitä me voisimme tehdä, jotta lopulta yhdenkään nuoren ei tarvitsisi kuolla tai loukkaantua vakavasti liikenteessä? Laadukas kuljettajakoulutus ja vanhempien rooli ovat avainasemassa, kun tuetaan nuoren kasvua vastuulliseksi kuljettajaksi.

Lisäksi meidän on edistettävä suunnitelmallisen liikennekasvatuksen toteutumista kaikilla kouluasteilla. Nuoret tarvitsevat tukea myös ajokortin saamisen jälkeen, sillä riskialttein aika uudelle kuljettajalle on ensimmäinen vuosi kortin saamisen jälkeen. Myös muiden tielläliikkujien on hyvä huomioida nuoret kuljettajat liikenteessä.

Viimeisimpänä mutta ei vähäisimpänä liikenneturvallisuustyössä on kuunneltava nuoria itseään. Liikenne on tärkeä osa nuorten arkea ja turvallinen liikkuminen linkittyy myös mielekkääseen vapaa-aikaan. Siksi nuoret tulee ottaa mukaan kehittämään ratkaisuja liikenneturvallisuuden parantamiseksi.

– Suna Kymäläinen, kansanedustaja (sd.), Liikenneturvan hallituksen puheenjohtaja