Ihmiselämä on meille pyhä mutta hauras. Monet joutuvat viimeisten päiviensä aikana kestämään jopa sietämättömäksi yltyvää kipua ja tuskaa. Tällaiset tapaukset ovat meillä ja maailmalla herättäneet keskustelua mahdollisuudesta avustettuun elämän päättämiseen tilanteessa, jossa toivo parantumisesta on jo hiipunut.

Eduskunta käsitteli vuonna 2018 eutanasiakansalaisaloitetta. Aloitteessa ehdotettiin, että eduskunta säätäisi eutanasialain ja eutanasia laillistettaisiin Suomessa. Eduskunta hylkäsi aloitteen, mutta edellytti valtioneuvostoa asettamaan asiantuntijatyöryhmän selvittämään elämän loppuvaiheen hyvää hoitoa, itsemääräämisoikeutta sekä saattohoitoa ja eutanasiaa koskevia sääntelytarpeita.

Sosiaali- ja terveysministeriön asettama työryhmä ei vastajulkaistun loppuraporttinsa mukaan päässyt yksimielisyyteen siitä, tulisiko lääkäriavusteinen itsemurha tai eutanasia laillistaa. Sen sijaan työryhmä on yhtä mieltä siitä, että palliatiivista hoitoa ja saattohoitoa tulisi kehittää ja saatavuutta sekä osaamista lisätä. Tähän työryhmä esittää myös lainsäädännöllisiä muutoksia.

Itsekin tuskallista kuolemaa vierestä seuranneena henkilökohtaisesta kokemuksesta tiedän, että elämän viimeisten hetkien kärsimys ei ole kenenkään etujen mukaista. Elämää ei kunnioita se, jos ihminen joutuu kitumaan viimeiset hetkensä tämän maan päällä. Joskus inhimillisempää olisi, jos tuskan voisi päättää itse.

Selvää on, että myös palliatiivista hoitoa on syytä kehittää ja että avustettu itsemurha ja eutanasia koskettavat vain hyvin pientä ihmisryhmää. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö myös sitä tulisi edistää.

Tästä näkökulmasta työryhmän loppuraportti on kieltämättä pettymys. On erittäin tärkeää, että keskustelua eutanasian mahdollistamisesta ei haudata. Vaikka meillä kaikilla on asiasta varmasti oma mielipiteemme, myös tämänkaltaisista aroista aiheista on tärkeää puhua. Arvokas kuolema on meidän jokaisen oikeus.

Suna Kymäläinen

Kansanedustaja, Lappeenrannan kaupunginvaltuutettu (sd.)

Julkaistu Etelä-Saimaassa 5.9.2021