Väsymys, kiire, riittämättömyyden tunne, uupuminen. Nämä ovat kaikki tunnetiloja, jotka ovat nousseet esiin keskusteluissani kentällä kotihoidon henkilökunnan kanssa.

Sama käy ilmi Suomen lähi- ja perushoitajaliitto Super ry:n tuottamasta selvityksestä: vastanneista yli 80 % sanoo työyksikön henkilökuntamäärän olevan riittämätön työstä suoriutumiseen, yli puolet harkitsee alan vaihtoa.

Tehostetun palveluasumisen paikkojen karsinnan jäljiltä kotihoidossa on yhä heikkokuntoisempia ikääntyneitä, joiden hoidontarve on johtanut kotihoitotyön äärimittaiseen tehostamiseen. Kotihoidon ongelmat paljastavat kuitenkin todellisuuden menosäästöjä juhlivien tilastojen takana.

Hoitajat kertovat pelkäävänsä monisairaiden asiakkaidensa puolesta: kuka on viimeinen oven sulkenut, jos jotain pahaa sattuukin? Heikkokuntoisimpia yritetään saada tehostetun palveluasumisen piiriin, mutta vuodenkaan jälkeen heitä ei oteta edes jonoihin.
Miten ihmeessä tähän on tultu? Kodin kuuluisi olla ihmisen paras paikka, mutta sinne ei saa unohtaa ketään. Tosiasia on, että on ihmisiä, joiden kunto ei enää riitä kotona selviämiseen.

Nyt kotihoidon henkilökunnan henkinen paine on kestämätön. Sydäntä särkee ihmisten turvattomuus ja riittämätön hoiva. Pahimmillaan kotihoidon työntekijällä voi olla työvuoron aikana 25 paikkaa! On sanomattakin selvää, että paikalla käynti jää lähinnä kosmeettiseksi – itse hoitoon ei yksinkertaisesti jää riittävästi aikaa.

Kotihoidon kehittämisessä ääni tulisi antaa kotihoidon henkilökunnalle. Vain siten hoitotapojen muuttaminen ja järjestelmän uudistaminen vastaisi todellisia tarpeita säästöjen saneleman itsekkyyden sijaan.
Kotihoidon henkilökunnan halu auttaa on suuri. Mutta ei superihmistenkään voimavarat loppumattomat ole.

Suna Kymäläinen
Kansanedustaja, Sosialidemokraattisen eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja

Kolumni julkaistu perjantaina 20.4 Uutisvuoksi-lehdessä.

 

Lisätietoja:
Emmi Mäkelä
Poliittinen avustaja
Puh. 050 467 7412