Kirjoituksia

Hyvinvointi koostuu pienistäkin teoista

Lasten ja nuorten hyvinvointi on noussut viime aikojen puheenaiheeksi eri puolella suomea. Osaltaan asiaan on vaikuttanut julkisuudessa paljon näkyvyyttä saaneet räikeät lasten kaltoinkohtelut, joista järkyttävimpänä esimerkkinä on ollut pienen Eerika-tytön väkivaltainen kuolema. Monissa kunnissa on pohdittu toimenpiteitä ja tarkasteltu toimintatapoja,…
Lue lisää

Kouluihin työrauhaa korvamerkityllä lisärahalla

Hallitusohjelmassa mainittu perusopetuksen ryhmäkokojen pienentämistavoite sai lisäpontta opetusministeriön tekemästä päätöksestä 5.3.2013. Koulutuksen tarjoajilla on ollut mahdollisuus hakea perusopetusryhmien pienentämiseen valtion erityisavustusta vuosille 2013-2014. – Ilokseni Eteläkarjalaiset kunnat ovat reagoineet mahdollisuuteen ja tulleet myös hyvin huomioiduiksi tukipäätöksissä, yhteensä lähes 900 000…
Lue lisää

Kymäläinen kysyy: Alaikäisten lasten tietojen saannista sähköisistä resepteistä

SDP:n kansanedustaja Suna Kymäläinen jätti kirjallisen kysymyksen hallituksen vastattavaksi alaikäisten lasten tietojen saannista sähköisistä resepteistä tänään (22.2.2013) eduskunnassa. – Tähän epäkohtaan ovat törmänneet nuoret itse sekä etenkin pienten lasten vanhemmat. Heidän osaltaan sähköisiin resepteihin siirtyminen ei ole jouhevaa. Vaan päinvastoin aiheuttaa…
Lue lisää

Oikeus turvalliseen ja osallistuvaan koulupäivään

Monissa perheissä keskustellaan päivittäin lapsen kanssa koulupäivän kuulumisista. Vanhemmat keskustelevat myös toistensa kanssa läksymääristä, tulevista retkistä ja mukavista kokemuksista. Koulussa koettu vaikuttaa turvallisuuden ja onnellisuuden tunteisiin. Koululla on suuri rooli lapsuuden ja nuoruuden ajassa, josta jokaisella on omat muistomme –…
Lue lisää

Joustava hoitoraha lisää perheiden vaihtoehtoja

-Tärkeintä lasten hoidossa on, ettei arvoteta perheiden valintoja toisiaan vastaan. On tärkeää, että perheillä on vapaus yksilöllisen tilanteensa mukaan valita päivähoidon, kotihoidon ja nyt esitetyn joustavan hoitorahan välillä perheelleen sopivin vaihtoehto, korostaa Kymäläinen, itsekin neljän lapsen äitinä. -Ymmärrän hyvin uudistuksen…
Lue lisää

Kymäläinen PN:ssa: Rikkidirektiivi ei saa romuttaa suomalaista vientiteollisuutta

Kansanedustaja Suna Kymäläinen (sd) esitti Islannissa pidettävässä Pohjoismaiden neuvoston kokouksessa huolensa rikkidirektiivin aikataulusta ja vaikutuksista. Kymäläinen peräsi pohjoismaista keskustelua ja yhteisrintamaa, jotta Suomen vientiteollisuuden elinvoimaisuus pystytään turvaamaan. On erittäin valitettavaa, että rikkidirektiivin toimeenpano suunnataan pohjoiseen, jossa etäisyydet ja talven jääpeitteet…
Lue lisää

Agenda EU:n ulkopuolisen maa- ja kiinteistökauppojen rajoittamisesta

Ensimmäiseksi toivotan erittäin hyvää vuotta 2013! Vuoden 2011 lopulla järjestin eduskunnassa miniseminaarin, jonka tarkoituksena oli informoida kollegoja sekä heidän avustajiaan siitä, mistä maakauppojen rajoittamistavoitteissa on kysymys. Mukanani oli Saarijärven aktiivit, jotka moni voi muistaa mm. strategisesti tärkeiden maa-alueiden läheisyydessä olevien…
Lue lisää

Tervetuloa tänään torstaina!

Katse uudessa vuodessa: Tule evästämään työntekijääsi Torstaina 27.12.2012: Klo 10.30-11.30 Joutseno, Kahvila Joutsen, Keskuskatu 7 Klo 13.00-14.00 Imatra, Konditoria Imatrankoski, Koskenparras 8 Klo 15.00-16.00 Rautjärvi, Teboil Simpele, kabinetti Tervetuloa, kahvitarjoilu!
Lue lisää

Kysymys huomautus- kirjemenettelystä

Kansanedustaja Suna Kymäläinen (sd) kysyy hallitukselta, missä viipyy edellisellä vaalikaudella jo kertaalleen annettu lakiesitys huomautuskirjemenettelystä. Edellisen hallituksen esitys 235/2010 raukesi, koska sitä ei edellinen eduskunta ehtinyt käsitellä. Asiasta on myös kirjaus nykyisen hallituksen ohjelmassa. – Mielestäni laittomat palvelut hidastavat laillisen…
Lue lisää

Katse uudessa vuodessa: Tule evästämään työntekijääsi

Torstaina 27.12.2012: Klo 10.30-11.30 Joutseno, Kahvila Joutsen, Keskuskatu 7 Klo 13.00-14.00 Imatra, Konditoria Imatrankoski, Koskenparras 8 Klo 15.00-16.00 Rautjärvi, Teboil Simpele, kabinetti Tervetuloa, kahvitarjoilu!
Lue lisää