Puoluevaltuustoa

Uutisvirta

24.11.2010

Niin se aika vaan oikeasti aina juoksee, että huomaan kirjoittelevani menneestä monien päivien jälkeen. Merkittävimpänä lähimenneisyydessä oli puoluevaltuusto eduskunnassa 19.-20.11.2011. Puoluevaltuusto hyväksyi mm. puolueemme vanhuspoliittisen kannanoton. Olen itse tuosta ohjelmasta todella iloinen. Kukaan ei ole kuulematta huolta ikäihmisten tulevaisuudesta. Olen itsekin ottanut kantaa vanhustenhuollon nykytilaan ja tuo selkeä ohjelma tuo selkeitä linjauksia kyseisiin asioihin.

Tässä on jälleen yksi hieno työnnäyte, siitä kuinka puolueemme vastaa tosissaan ajan haasteisiin. Olemme luoneet monia vaihtoehtojamme, toisin kuin monetkaan muut puolueet, näistä yksi varteenotettava linja on maahanmuuttopoliittinen ohjelma. Jostakin ihmeen syystä, muut kuitenkin väittävät, ettei meillä olisi omia linjoja tai vaihtoehtoja. Niitä on ollut koko oppositiokauden, ehkä niitä ei ole löydetty. Oppositiossa kun ei pääse määräämään yleistä linjaa ja sitä myöden ohjelmien ja sanomien esille tuleminen voi jäädä harmillisenkin minimaaliseksi.

Toinen puoluevaltuuston suuri lanseeraus oli uuden työn manifesti. Hienolta kuulostaa, turhankin hienolta, mutta sanoma on täyttä tykitystä ja asiaa siitä mitä työn tekemisen tulisi olla. Suomi tarvitsee työelämän reformia – tavoitteena maailman paras työelämä. Minä päiväkodin työntekijä, sinä pankkivirkailija, tarjoilija, putkimies, paperiprosessinhoitaja tai mikä tahansa työläinen, meistä jokainen ansaitsee joustavan ja elämäntilanteita huomioivan työn. Sellaisen työn jolla tulee toimeen, työn joka ei pakota meitä moniin eri töihin. Ansaitsemme työelämän, jossa emme loppuun pala ja ajaudu siten ajanjuoksussa työkyvyttömiksi. Tässä vain muutamia esimerkkejä tuon ohjelman sisällöstä, edellä esitetyt asiat kertovat ohjelman painoarvosta ja hienosta tavoitteesta, jonka toteutumisen puolesta olisin valmiina tarvittaessa vaikka barrikadeille.

Nämä, kuten aiemmatkin ohjelmat ja linjat löydät seuraavasta linkistä:

http://www.sdp.fi/politiikka/kannanotot_ja_linjaukset

Puoluevaltuustoa edeltävänä päivänä 18.11 kokoonnuimme piirien puheenjohtajien ja toiminnanjohtajien kanssa kokoustamaan Helsinkiin Jutan ja Mikaelin kanssa. Kokonaisuudessaan puoluevaltuusto ja sitä edeltänyt päivä oli hengeltään mukava ja positiivisesti tulevaan virittäytynyt. Ja mikä tärkeää, on aina mahtavaa nähdä saman puolueen väkeä! Tuttuja iloisissa tunnelmissa, mikä voisi olla parempaa!

Sunnuntaina 21.11 vietimme ”Kotipäivää” iloisissa tunnelmissa. Pikku eskarilaisemme täyttää 23.11 6-vuotta ja sunnuntaina juhlittiin jo hiukan etuottoon! Talo täyttyi vilpittömistä, iloisista ja niin vilkkaista 6-vuotiaista. Herkuteltiin, leikittiin ja ongittiin, kunnes kaksi tuntia oli jo vierähtänyt ja vauhtivesselit poistuivat. Juuri sopivasti, jotta pääsimme starttaamaan Imatran suuntaan. Esikoistyttäremme esiintyi Dance gaalassa neljässä eri tanssissa ja äidin ylpeyttä tähän sanomaan voi tietenkin laskea mukaan, mutta on minulla kyllä tyttö joka on mielettömän hyvä tanssija ja saa tanssia mielettömän hyvien tyttöjen ryhmässä, kunnian osoitus heidän mahtavan taitavalle opettajalle Anna Lahtiselle! Tytöt lähtevät perjantaina Venäjälle Tihvinään edustamaan Suomea tanssikisoihin! Onnea matkaan.

Tänään talo täyttyi sukulaisista, kuusi vuotiaan kummeista ja perhetutuistamme! Nyt on hiljaista, pienet ovat nukkumassa ja minun hyvä istahtaa hetki koneella. Mielessä on kuitenkin jo saunan lämpö niin voimakkaasti, että lienee aika antaa sille ajatukselle myöden, palataan taas! Öitä.